Se ottaa mua kädestä kiinni. Se sanoo, että se ei ole sun vika, että ex on tehnyt väärin. Että sun ei tarvi hävetä toisen ihmisen tekoja. Minä säpsähdän. Sen käsi minun kädessä polttaa. Tunnen kaulalla asti sen kosketuksen, se on niin ihmisen kosketus. On vaikea edes nielaista.
Sä tunnet pelkoa ja häpeää, vaikka nuo on ikäviä sanoja, niin sä tunnet niitä, se sanoo. Et sä ole vielä niistä päässyt yli, vaikka susta tuntuukin, että nyt menee hyvin ja olet onnellinen. Siellä ne kuitenkin on sun sisällä. Se pitää vielä kättä mun kädellä. Sen kosketus polttaa. Se on pitänyt sitä jo kauemmin kuin normaalisti joku tällaisessa tilanteessa olisi pitänyt, mun tekis mieli ravistaa sen käsi pois, se tuntuu liian hyvältä, se saa minuun sattumaan.
Sä olet ihana, ajattelen. Katsellaan toisiamme silmiin. Haluaisin suudella sinua. Sinä oot niin ihanan turvallinen. Miksi sinä ymmärrät noin hyvin? Mua alkaa hävettää, että aloin jutella sen kanssa syvällisiä. Kyllä mä tiedän, että tällä tarinalla saa ihmisen sympatiat puolelleen. Ainakin jokaisen normaalin ihmisen.
Sitten mua alkaa itkettää. Ekaa kertaa kahteen kuukauteen, ekaa kertaa koko eron jälkeen. Istutaan autossa ja mua alkaa itkettää. Kuitenkin valtava helpotus valtaa mun mielen. Tuntuu tosi hyvältä, että tekee mieli itkeä. Kahteen kuukauteen musta ei ole tuntunut miltään. Tuntuu siltä, että olen sittenkin täysipäinen ihminen, jos mun tekisi edes mieli märistä. Mutta nielen kyyneleet. Mun silmät ehkä kostuu, oikeastaan annankin niiden kostua, voisin kyllä estää sen, mutta tiedän, että se huomaa kirkkaat silmät, ne kerää sääliä. Mua hävettää vielä enemmän. Tämä tuntuu niin tarkoitushakuiselta. Tämä tuntuu siltä, että ole kiltti ja suojele mua, ole kiltti ja tiedä, mitä mun elämässä on tapahtunut, ole kiltti ja päästä mut kaikesta pahasta, ole kiltti ja auta mua, sä pystyt siihen, sinä oot sellainen mies, joka pystyy siihen. Ja sitten huomaan ne alhaiset ajatukset – se on lyhyesti antanut ymmärtää, että sillä on tyttökaveri, joka on aika kusipää, ja se ei tiedä kauanko jatkavat yhdessä, ja että se lähtee tänään meidän työporukassa yhdessä baariin. Virallisesti. Muita meidän ryhmästä ei kyllä ole lähdössä kuin se ja minä. Luulen, että se on kiinnostunut musta ainakin jossain määrin, ja mua hävettää.
Silti me jutellaan. Se sanoo, että kerro yksityiskohtaisesti yksi tapaus. Ja kerro, onko sellaisia tapauksia, missä joku muu on ollut todistamassa tapahtunutta, että asiasta tietää joku muukin kuin sinä ja hän. Se haluaa tietää, miten vainoamisen saisi loppumaan, miten ex-mieheni saisi pois poliisivirasta ilman, että syy tulisi minun niskoilleni. Ex:llä on virka-ase ja se on lähetellyt omituisia viestejä tarkka-ampujista. Sinä olet ihana. Voisitko olla vähän ikävämpi, minua voisi alkaa itkettää sekin, että olet noin kiltti minulle.
Se sanoo, ettei kukaan tervejärkinen ihminen tekisi kenellekään noin. Ihana, että se sanoo niin. Ihana, että se ymmärtää. Ihana, että se tietää häpeäni. Ihana, että se tietää sen.
Me ollaan tunnettu vasta kolme päivää. Se on mun työkaveri. Tänään tehdään töitä yhdessä. Minä olen niin ovela, huomaan ajattelevani. En tiedä, sekoittuuko aito suru ja pelko jonkinlaiseen pyrkimykseen saada siitä irti jotain, mikä nostaisi itsetuntoani. Tiedän, että pystyn saamaan sen suutelemaan minua tänä iltana, ja taidan tehdäkin sen. Minusta on ihana, että se tietää minun olevan rikki, ja siitä huolimatta se haluaa minua.
Tämä on ehkä annettava minulle anteeksi. Minusta tuntuu, että korjaan sitä palaa elämässäni, jossa sinä,… jossa sinä, ex-mieheni, satutit minua, rikoit minut niin palasiksi, etten pystynyt enää nousemaan, etkä suostunut ymmärtämään ikinä sitä, kielsit kaiken ja rikoit vielä lisää, ja halveksit minua, kun makasin maassa enkä enää tullut henkisesti tajuihini. Minäkin opin halveksimaan sitä minääni. Olin niin säälittävä, kun en pystynyt enää olemaan vahva. Ja nyt joku haluaa minua, vaikka makaan maassa ja itken, eikä se sanokaan, että vihaa naisen itkua. Se sanoo, että naisen itku on herkkää ja hän haluaa poistaa sellaisen pahan maailmasta, joka saa naisen itkemään. Älä ole noin ihana, me vielä maataan yhdessä, vaikka sulla on tyttöystävä, vaikka mä en tiedä, haluanko saada sinusta vain yhden esimerkin päiväkirjaani, yhden uuden luvun seksistä tuntemattoman kanssa, todisteeksi itselleni, että kelpaan, vaikka olen tällainen, ajattelen.
Kelpaan rikkinäisenä, ja juuri siksi minä niin kelpaankin. Olen itsenäinen, ylpeä, vahva, nauran, järjestän juhlia meidän tytöille ja pojille, ja pidän huolta kaikista ja kaikesta, pilailen työkavereiden kustannuksella, kivalla tavalla, niin että ne on mielissään, sanon että mulla menee tosi hyvin, olen meidän poikien hyvä jätkä, lohdutan niitä kun niitä vituttaa, pakotan ne kaljalla juttelemaan ja sitten, yllättäen, kesken työpäivän, kerron jotain kipeää ja te suojelette minua.
Olenko minä laskelmoiva paska, vai vain rakkauden tarpeessa? Te olette minun veljiäni, isoveljiä, kertokaa minulle, ettei pikkusiskolle saa tapahtua mitään pahaa, ja että jos ikinä tapaat enää yhdenkään miehen, josta kiinnostut, niin tuot sen eka näytille meille, niin me arvioidaan se, että saatko lähteä sen kanssa ulos. Ja jos se ikinä aikoo satuttaa sua, niin älä huoli, silloin me puututaan ajoissa asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti