Olen juuri palannut eräästä viikonlopun kestäneestä erääseen tuoreeseen harrastukseeni liittyvästä harjoituksesta. Harjoitukseen osallistui 140 ihmistä ja majoituimme metsässä puolijoukkueteltassa.
Kaunis ja lämmin syksyinen viikonloppu, johon sisältyi mielenkiintoisia harjoituksia, järjettömän mukavia ihmisiä ja uusia ystäviä. Naurua niin paljon, että vatsalihaksiin sattuu.
Ja nyt istun kämpillä yksin. Rinkka lojuu eteisessä, kumisaappaat kylpyhuoneessa. On hiljaista. On tyhjää. Mieleen välähtää välillä sekunnin murto-osan kestävä ajatus ’soitan sinulle ja kerron mitä kaikkea kivaa teimme’ mutta jo kesken ajatuksen aina muistan, ettei se ole mahdollista.
Minulla on ikävä kotiinpaluuta. Kun tulen kotiin reissusta, sinä olet vastassa ja otat syliin. Mulla oli ikävä sinua. Niin mullakin sua, ihan hirveä. Ja sitten kerron mitä kaikkea tapahtui. Sinä naurat. Sinä osallistut kokemuksiini. Sinä kuuntelet. Sinä kysyt millaista mikäkin oli. Sinä olet iloinen puolestani. Sinä juttelet.
Ei, sinä hymähtelet. Sinä makaat sohvalla ja luet lehteä. Kerron innostuneena reissun kohokohtia mutta sinä et nosta päätäsi lehdestä. Kuunteletko sinä? Hmh, joo joo koko ajan.
Et puhu minulle mitään illan aikana. Jos otan kiinni sinusta, vetäydyt irti.
Mikä sulla on? Ei mikään. Oikeesti, onko jotain huonosti? Ei ole äläkä saatana ala jankata. Mitä nyt, miksi olet noin vihainen? No en saatana ole mutta ei kiinnosta nuo sun juttus. Haittasiko sua että olin reissussa? Ei ja mua väsyttää, menen nukkumaan…ei kun lähden käymään parilla.
Mitäpä siihen sanomaan. Pahoitan mieleni. Menen nukkumaan huolissani ja surullisena.
Huoli ja suru. Ne kaksi tunnetta hallitsivat minua kolmen vuoden ajan. Niihin tottui ja niistä tuli osa minua. Minä olin aina huolestunut ja surumielinen. Mikset voisi olla iloisempi? Miksi sun täytyy aina olla noin huolissasi kaikesta? No koska olen tällainen. Mitä tapahtui sille iloiselle M:lle? En tiedä, mutta tällainen olen. Jos saisin valita, totta kai olisin huoleton ja iloinen, luuletko että musta on kivaa olla koko ajan surullinen? No ei varmaan mutta ottaisit joskus vähän rennommin.
Ehkä parin päivän kuluttua jonkun riidan yhteydessä paljastat, että jotain oli kuitenkin ollut huonosti. Se oli huonosti, että olin ollut reissussa. Huonosti oli se, että minulla oli ollut mukavaa. Että olin tavannut ihmisiä ja ehkä tavannut jonkun mukavan miehen. Ehkä olinkin pettänyt jonkun kanssa? Oliko minulla monen uuden miehen puhelinnumerot kännykässäni?
Tajuan, että jos olisimme vielä yhdessä, en kuitenkaan voisi kokea sitä iloa, että kertoisin sinulle harjoituksesta tai koko viikonlopusta.
En voisi kokea iloa, koska en olisi ylipäätään edes osallistunut koko viikonloppuun. Olin kyllä ajan kanssa oppinut, mitä minulta odotetaan, eli mitä minun kannattaa välttää ja mitkä asiat harmittavat sinua. En olisi lähtenyt nukkumaan puolijoukkuetelttaan miesten ja naisten kanssa, katsomaan viranomaisten järjestämää aiheeseen liittyvää näytöstä enkä ylipäätään vapaaehtoisesti kotoani viikonlopuksi minnekään ilman sinua. Olisinhan voinut joutua kiusaukseen pettää sinua. Ei, en olisi lähtenyt minnekään.
Suru ja huoli. Miksi sinä olet aina niin huolestuneen näköinen? Olenko minä? Ai, heh, en ollut ajatellutkaan, en minä kyllä ole huolestunut. Suru ja huoli. Niistä tuli osa minua. Niihin sopeutui, sellainen minä vain olen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti