Hilpeän Hauska Teatteri esittää

Kommelluksia
Kohtaus I

Aviomies = A
Huora = H
Minde = M


On myöhäinen ilta. Huora on juuri nostamassa koristelemaansa sydämenmuotoista täytekakkua jääkaappiin. Aamulla on aviomiehen nimipäivä. Huoran puhelin soi. Soittaja on aviomies. Huora vastaa:

- No moi kulta.
- Moi, tuu hakeen mut täältä saunalta ja heitetään Minde kotiin.
- Onko Mindekin siellä? En tiennytkään että se tuntee Pekan.
- Joo, Pekka oli kutsunut senkin. Ne tuntee työkuvioista toisensa tai jotain.
- Okei… miksi Minde pitää heittää kotiin? Eiks se pääse junallakin?
- Pääsee pääsee mutta lupasin että se saa kyydin.
- Auh.. Se asuu Korsossa ja kello on jo yli puolenyön. Ja mulla on aamulla töihin meno kahdeksaksi…
- Tuu nyt vaan tänne, ei siinä mee kauan.

Huora pukee päälleen, kävelee hakemaan auton ja ajaa parin kilometrin päähän talolle, jonka tiloissa aviomies on ollut viettämässä ystävänsä Pekan läksiäisiä. Talon pihalla ovat valmiina odottamassa aviomies ja huoran työkaveri Minde. Henkilöt kapuavat autoon. Molemmat ovat hilpeitä ja hyvin humalassa.


H: Heippa Miinuska, oliko hyvät bileet?
M: Tosi hyvät, mä olin vain ainoa nainen siellä, oli vähän tyhmä olo mut muuten tosi kivaa!
H: Okei, mut sullahan oli sitten vientiä älyttömästi!
M: Hihhihhih, joo tosi paljon. Hei toivottavasti tästä ei tule hirveesti vaivaa sulle, olisin päässyt junallakin ihan hyvin!
H: Joo ei tässä mitään. Sano vaan kohta että minne päin ajetaan.


Matka jatkuu ja henkilöt rupattelevat iloisesti matkan ajan. Auto kaartaa jonkin ajan kuluttua rivitalon eteen ja Minde nousee autosta, kiittelee kyydistä ja lähtee kävelemään kohti kotiovea.

Auto peruuttaa takaisin tielle ja lähtee ajamaan takaisin.


H: Millaiset bileet oli? Oliko paljon vieraita?
A: (murahtaen) Jooh.
H: Onko Minde ja Pekka hyviäkin tuttuja, en ollut ajatellutkaan että nekin vois tuntee toisensa.
A: Jooh.
H: No?
A: Aja vittu vaan sitä autoa nyt.
H: Täh? Mitä sä nyt alat?
A: Oo saatana hiljaa ja vaan aja sitä autoa.


Huora katsoo aviomiestä ihmeissään, kohauttaa olkapäitään ja jatkaa auton ajamista. Auto kaartaa rampista Tuusulanväylälle.


A: Heitä mut baariin sittenkin vielä.
H: Ota juna Pasilasta, mä menen nukkumaan seuraavaksi.
A: Saatanan lutka!
H: Täh? HEI - sä et ala mulle tiuskia noin. Sä olit luvannut Mindelle kyydin kotiin ja tässä mä heitin teitä ympäri Helsinkiä keskellä yötä, joten parempi olis olla vähän ystävällisempi.
A: Voi vitun lutka, mitäs lähdit heittämään, oma mokasi…
H: Mitä ”vitun lutka”? Miks ihmeessä sä alat mulle aukoa päätäsi? Miten kännissä sä oikein oot?
A: Vitun lutka, se ei sulle kuulu. Vittuako oot vaan niin tyhmä.
H: Helvetti. Sä et puhu mulle noin!


Auto ajaa Tuusulanväylää 120 kilometrin tuntivauhtia. Aviomies avaa oven ja on hypätä kyydistä. Huora tekee lukkojarrutuksen. Auto pysähtyy moottoritien reunaan renkaat ulvoen. Aviomies nauraa mielipuolisesti.

H: MITÄ VITTUA SÄ TEET??
A: Vittu sä oot perseestä, vittu mä vihaan sua…
H: Voi saatana! Hyvä ettei ajettu kolaria!
A: Aivan sama…

Huora katselee peloissaan taustapeilistä takaa tulevaa liikennettä ja kiihdyttää auton varovaisesti uudestaan vauhtiin. Aviomies nojailee sivuoveen ja yllättäen avaa uudestaan oven auton ollessa täydessä vauhdissa ja työntyy ovesta puolittain ulos. Huora jarruttaa uudestaan pyörät lukossa.

H: MITÄ SÄ TEET ?? LOPETA !!
A: Tää on niin perseestä että mä tapan meidät molemmat!
H: Mitä vittua sä teet?? Ootko sä ihan kännissä??
A: Se ei vittu kuulu sulle! Vittu kun sä alat nalkuttaa saatana, ole vittu hiljaa tai tapan meidät!
H: Mitä vittua mä saatana nalkutan?? RAUHOITU VITTU että päästään edes kotiin!

Silloin aviomies lyö nyrkillä raivoisasti tuulilasiin. Tuulilasi halkeaa reunasta reunaan asti, muttei säry.

Huora on painautunut ovea vasten ja tuijottaa peloissaan haljennutta tuulilasia. Aviomies pitelee nyrkkiään ja kiroaa. Auto seisoo moottoritien reunassa. Ulkona on pimeää. Ohi ajaa satunnaista liikennettä.



”Muistelen, että tuolloin pelkäsin ensimmäisen kerran aviomiestäni. Säikähdin älyttömästi. Muistan kun istuin kuljettajan paikalla ja sydämeni käpristyi kasaan pelosta. En uskaltanut liikkua. En voinut tajuta miksi toinen käyttäytyi noin. Mietin että oonko mä unessa, näenkö mä unta, rikkoiko tuo tosiaankin tuon tuulilasin nyrkillään. En uskaltanut äännähtääkään. Katselin sivusta aviomiestäni joka piteli nyrkkiänsä. Nyrkki oli turvonnut. Silloin varmaan rukoilinkin Jumalaa ensimmäisen kerran ottamaan mut pois siitä hetkestä, se tilanne tuntui niin pahalta.”

”Miten matka sitten jatkui? Menittekö kotiin?”

”Muistaakseni kysyin varovaisesti, sattuiko nyrkkiin ja pitääkö mennä terveyskeskukseen vai haluaako mies nukkumaan. Yritin olla pehmeä ja sovitteleva, niin kuin en olisi huomannutkaan aikaisempaa episodia.”


A: Kotiin.
H: Selvä.



”Oliko loppumatka rauhallinen?”

”En muista mitä loppumatkasta tapahtui, tai sanoinko jotain vai mitä, muistaakseni olin vain hiljaa ja niiskuttelin, mutta mies yhtäkkiä hyökkäsi molemmin käsin kaulaani kiinni ja kuristi. Auto sammui kun säikähdin niin että jalat putosivat polkimilta ja yritin suojautua ja saada ilmaa. Yhtäkkiä mies päästi irti ja alkoi nauraa ilkeästi ja kysyi, säikähdinkö. Loppumatkan ajoin kuin unessa. Tuntui niin pahalta etten voinut … tai en välittänyt mistään. Kaulaa kuumotti ja sen iho oli hiertynyt punaiseksi. Niska oli jälkeenpäin vain vähän jumissa. Mutta silloin olin henkisesti ihan turta. Olin kuin elävä kuollut. En pystynyt ymmärtämään, miten mies käyttäytyi niin. Mietin oliko se tullut hulluksi.”

”Mikä siinä tilanteessa silloin tuntui pahimmalta?”

”Varmaan se pelko. Kun ei tiennyt yhtään mitä voisi tapahtua.”