Minä en kykene nukkumaan. Sen vuoksi ryyppään joka ilta, tai jos onnistun välttämään sen, joudun ankarasti miettimään, olenko ryypännyt vai voinko ottaa unilääkkeen. Jos en ole juonut, voin ottaa lääkkeen. Jos otan lääkkeen, en voi juoda. On hirveän hankala yrittää muistaa kumpaa olen ottanut. Usein illan päätteeksi tajuan, etten voi enää ottaa ainakaan unilääkettä, otan siis lisää viinaa.
Lähden aamulla kuolemanväsyneenä töihin. En pese hampaita, harjaa hiuksia enkä meikkaa. Olen töissä elävä kuollut. Mutta tällainen minä vain olen, ei minua vain kiinnosta ulkonäköni. Naama on täynnä finnejä, samoin selkä. Minulla ei ole ikinä aiemmin ollut selässä finnejä. Nyt on ja paljon.
Sini sanoo, että varmaan vain kaikki kuona nousee minusta ylös ja tulee ulos finneinä. Voi olla. Kaksimetrinen pohjanmaalainen huomauttaa, että selässäni on aika paljon finnejä. Hän myös toteaa, että vaikka rintani ovatkin todella pienet, ovat ne ihan kivat. Olen alkanutkin huomata, että hän on todellinen ruuneperi enkä enää vastaa hänen puheluihinsa.
Tämän kesän 2006 muistaisin varmaan aina, ellen olisi koko ajan ollut niin humalassa. Autuas känni, joka varmaan tulee säästämään minut monelta paskalta muistolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti