En halua unohtaa

Isä, älä anna minun unohtaa sitä pahaa. Se, ja vain se, suojelee minua palaamasta.

Välillä on niin kova ikävä, etten tiedä miten jaksan. Muistan enää hyviä asioita. Mutta toisaalta palaaminen olisi pakenemista.

Seisomme Sörnäisissä. Kurvissa. Bussipysäkillä. Liikennevirta takanamme on vilkasta. On iltapäivä.

Olemme riidelleet. Sinä haluat minun tulevan kotiin mukanasi. Täriset raivosta. Minä kieltäydyn ja vastaan, että menen kaverille. En jaksa tulla kotiin. En halua nähdä sinua vähään aikaan.

Silmäsi välähtävät. Täriset raivosta. Kätesi pusertuvat nyrkkiin. Ihmisiä on paljon ympärillä. Minua hävettää, jos ne huomaavat riitamme. Toisaalta olen aivan turta, enkä tiedä, tunnenko enää häpeääkään.

”Sinä tulet nyt mukaani”, sihiset hampaittesi välistä. Silmissäsi on katse joka ei kuulu sinulle. Siirryn lähemmäksi kaidetta ja otan siitä varmuuden vuoksi kiinni. Vilkaisen sivuilleni – ihmisiä on niin paljon että saisin apua varmasti pian. Jos sinä tönäiset minut Hämeentielle autojen alle. Luulen, että pystyisit siihen. Silmissäsi on niin paljon raivoa ja koko olemuksesi kertoo, että sinun on vaikea pitää sitä sisälläsi.

Mistä sinä olit minulle niin vihainen?

Siitäkö, etten suostunut tulemaan mukaasi kotiin sillä hetkellä? Se lienee ainoa syy. Siitä, ettet pystynyt hallitsemaan minua sillä hetkellä.

Nyt jälkeenpäin olen ymmärtänyt senkin. Riitamme puhkesivat siitä, että koit, ettet pystynyt hallitsemaan minua pitäessäni oman pääni, vaikka käskit muuta. Sitten aloit uhkailla väkivallalla, vain jotta mukautuisin tahtoosi. Kun sekään ei enää tehonnut, käytit väkivaltaa minuun tai omaisuuteeni, tai sitten otit esille kipeimmät asiani ja ivasit niistä.

Ja olinko minä niin paha, että ansaitsin sen? En tehnyt sinulle ikinä mitään pahaa. En koskaan ollut bitch, vaikka syytä olisikin ehkä ollut. Silloin kun halusit minun tottelevan sinua, kyse ei ollut suurista asioista – olisit antanut minun mennä hetkeksi ja antanut minun olla yksin – mutta sinun piti saada minut myöntämään välittömästi, etten kyseenalaista tahtoasi.

Minä kaipaan sinua tällä hetkellä niin valtavasti, etten kestä. On vaikea muistaa pahoja asioita, mieleen nousee vain paljon hyvää. Mutta luulen, että alitajunta yrittää suojella minua palaamasta luoksesi. Näen nimittäin todella usein unia sinusta. Painajaisia, joissa sinä uhkaat minut jotenkin.

Vaikka tapahtumat ovatkin hyvin unenomaisia, tunne joka niistä välittyy, on hyvin tuttu minulle. Sama pelko ja sama järkytys, joita koin joskus sinun takiasi. Sama voimattomuus ja musertava avuttomuus, kun en voi vaikuttaa tilanteeseen, jota sinä johdat ja hallitset. Kivun pelko. Pelko siitä, että teet minulle mitä tahansa. Osoitat käytökselläsi voivasi tehdä minulle mitä tahansa. Mikään ei rajoita sinua. Pidät minua hallinnassa; pidät minua epätietoisena omasta kohtalostani.

Minulla ei ole tilaa toimia, tehdä päätöksiä tai astua irti tilanteesta. Pelkään ja joudun kulkemaan tilanteen läpi sinun hallinnassasi.

Nyttemmin olen miettinyt, että käytökseni oli tilanteissa hyvinkin alistuvaista, vaikka kaikin voimin yritinkin aina välttää sitä. Toimin kuten parhaaksi näin kuitenkin tietoisena siitä, että alistuminen pelolle olisi pahinta mitä voisin itselleni tehdä. Olen miettinyt, että kun vastentahtoinen alistuminenkin sai tilanteet kärjistymään, mitähän olisi tapahtunut, jos olisin vain törkeästi asettunut vastustamaan sinua.