Antakaa sille mahdollisuus

M: ”Me palattiin X:n kanssa yhteen.”

Ansku: ”Mitä ihmettä?”

M: ”Joo, ja älä nyt katso mua noin – me kokeillaan tätä parisuhdetta uudestaan ihan rauhassa. Ja aiotaan käydä parisuhdeterapeutilla.”

Ansku: ”No… mites se väkivaltaisuus? Uskotko, että se olisi loppunut?”

M: ”Me ollaan puhuttu siitä X:n kanssa. Se on aidosti pahoillaan kaikesta menneestä ja tiedostaa ongelmansa, ja siitä me puhuttaisiinkin siellä terapeutilla.”

A: ”No… Tosi hieno juttu, jos noin on, mutta…”

M: ”Kyllä mä ymmärrän, mitä sä epäilet, mutta ei meillä ole mitään kiirettä tässä. Ei muuteta yhteen eikä peruta avioerohakemusta. Ja loppujen lopuksi mun mielestä on ihan hyvä, että ylipäätään puhutaan tuosta eroamisesta… kun kesällä se jäi kokonaan puhumatta, ja se tuntui tosi raskaalta.”



**************************************



M: ”Me palattiin X:n kanssa yhteen.”

Äiti: ”Mitä?”

M: ”Me palattiin X:n kanssa yhteen. Tai ollaan päätetty jatkaa, mutta tosi rauhallisesti katsellaan eteenpäin.”

Ä: ”Ei M kulta, ei…”

M: ”Älä nyt, ei tässä olla vielä takaisin yhteen muuttamassa, eikä peruta avioerohakemusta, mutta puhutaan kaikesta.”

Ä: ”Ei väkivaltaiset muutu, kulta rakas, se vaatisi niin pitkää terapiaa, eikä X ole missään vaiheessa myöntänyt, että tarvitsisi mitään terapiaa…”

M: ”X haluaa, että mennään parisuhdeterapeutille puhumaan, ennen kuin tehdään mitään isoja ratkaisuja.”

Ä: ”Mutta ei parisuhdeterapia ole välttämättä se paras paikka puhua väkivallasta, tai totta kai tietyllä tavalla ihan hyväkin paikka, mutta väkivaltainen tarvitsee nimenomaan yksilöterapiaa.”

M: ”Kyllä mä tuonkin ymmärrän, ettei me voida puhua terapeutilla, että ’kuinka M olisi vähemmän ärsyttävä, ettei X löisi sitä’, mutta voihan se terapeutti sitten neuvoa X:ää hakeutumaan jonnekin omaan terapiaan…”

Ä: ”Voi M kulta, minun on niin vaikea nyt sanoa mitään. Pelkään niin kovasti, että kaikki palaa entiselleen.”

M: ”Me ollaan puhuttu tosi vaikeista asioista ja jotenkin molempien on ollut helpompi kertoa fiiliksistään, kun on saatu etäisyyttä.”

Ä: ”Varmasti totta… Mutta mitä, jos kaikki alussa meneekin vielä hyvin, ja sitten tapahtuu jotain? Ja silloin X turhautuu kaikkeen niin pahasti, että sinun henkesi voi olla tosissaan vaarassa… Kun X huomaa, että ei olekaan pystynyt muuttumaan, eikä kestä sitä? Se pettyisi niin pahasti, että voisi lopettaa kaiken…”

M: ”Niin… No älä nyt ole niin huolissasi. Me otetaan tämä ihan varovasti, askel kerrallaan.”

Ä: ”M rakas, sinä tarvitsisit itsekin terapiaa, olet vielä ihan poikki kaikesta tapahtuneesta.”

M: ”Mulla menee ihan hyvin. Mietin, että miksei me voitaisi olla yhdessä, kun kerran molemmat rakastetaan toisiamme.”

Ä: ”Pieni nuppuseni, se X:n rakkaus on tuhoavaa rakkautta. Ei se ole aitoa rakkautta, että toisella kädellä silittää, ja toisella lyö…”

M: ”Äiti, kyllä mä ymmärrän sua, ja Anskukin sanoo ihan samaa, mutta mulla on järki päässä, en aio huijata itseäni. Antaisit X:lle mahdollisuuden.”