Ajatuksenjuoksua

Kesäkuussa 2007

Käsitin eilen illalla jotain väärin se puheesta. Käsitin jotain niin väärin, että luulin sitä ensin vitsiksi. Sitten kun ymmärsin, ettei se pilaillutkaan, sekosin. Se selitti, mitä oli sanonut, ja minä ymmärsin, mutta se oli myöhäistä. Olin seonnut.

Olin vain hiljaa, makasin maassa pitkällään. Rukoilin Jumalaa ottamaan minut pois. En voinut enkä uskaltanut tehdä mitään. Olin lamaantunut pelosta.

Se pelko tuli jostain ulkoapäin, ei sen sanomisista. Se otti syliin ja rauhoitteli ”ei mitään hätää, olet turvassa, sinulle ei tapahdu mitään pahaa, kerro kulta mikä sulla on hätänä”. Ja minun sisimpäni huusi, että kuinka voisin kertoa, mikä minulla on hätänä, koska en pysty tekemään mitään, olen lamaantunut aivan kuten olin lamaantunut silloinkin, kun minun olisi pitänyt pystyä tekemään jotain. Vihasin itseäni kaikista niistä muistoista, joiden valtaan jouduin, siitä pelon määrästä ja kykenemättömyydestäni ottaa itseäni hallintaani. Jokin muu ohjaa elämääni ja päättää siitä, minä käperryn ja laitan silmät kiinni, toivon että kaikki olisi ohi, tai että olisin juoksemassa jo kilometrin päässä. Minussa taisteli halu nousta ja lähteä karkuun, mutta pelkäsin enemmän sitä paniikkia, joka syntyisi siitä, että lähtisit perään.

Se otti syliin tiukemmin ja kysyi, mitä minä pelkään, ja silloin aloin itkeä. Itkin lohduttomasti ulos paniikkia ja pettymystä, epäonnistumista ja riittämättömyyttä. Lopulta helpotti.

Mutta sen jälkeen se muuttui. Se oli järkyttynyt käytöksestäni. Se oli pahalla mielellä.

Halusin epätoivoisesti poistaa sen pahan mielen, jonka minä olin aiheuttanut. Mutta se oli etäinen, kylmä, pettynyt. Selitin ja selitin, mitä olin tuntenut, ja pyysin sitä kertomaan sen ajatuksista ja tunteista. Mutta se vastasi, ettei se tiedä, mitä ajatella.

Ja kun nukkumaan käydessä kysyin, mitä tunteita sen mielessä liikkuu, se sanoi, että pelkoa, epävarmuutta, katumusta. Kysyin, katuuko se yhteenmuuttamista, ja se vastasi, ettei tiedä.

Aamulla se oli yhtä etäinen, melkeinpä kylmä. Mutta se heitti minut töihin, toivotti aurinkoista työpäivää ja sanoi rakastavansa minua.

Olin lamaantunut koko työpäivän. Tuijotin kännykkää ja odotin sen soittoa. Otin puhelimen käteen ja laitoin sen takaisin pöydälle. Olin aivan rikki siitä, että se ei enää pitänyt minua täydellisenä.

Illalla se soitti ja perui yhteisen suunnitelman mennä yhdessä kuntosalille, koska oli ollut kaverillaan ja unohtanut ajan kulun. Joten se pääsisi vasta myöhään illalla salille. Sen ääni kuulosti erilaiselta kun ennen.

Minä purin hammasta ja sanoin ylipirteästi, että ei se mitään, en olisikaan jaksanut mennä salille enää töiden jälkeen ja toivotin sille hyvää treeniä. Se olisi tarjoutunut hakemaan minut kuitenkin töistä kotiin, mutta tuumin, että tähän aikaan illasta junalla pääsee nopeasti ja kätevästi kotiin. Se sanoi että no, selvä sitten niin.

Minä olin rikki ja tuijotin liikennettä kuin paniikissa, että olisin nähnyt edes häivähdyksen sen autosta.

Ja mietin. M, oletko sä oikeasti ihan sekaisin. Lopeta tuo. Missä on nyt se Nainen, joka riittää itselleen sellaisenaan eikä roiku kenessäkään muussa, tai edes vaadi muiden olemista ja tekemistä ollakseen itse onnellinen?

Puhuin itselleni järkeä koko matkan. Hämmästyin siitä voimasta, jonka itsesuggestio pystyi saamaan aikaan. Et kai sä rääy jonkun nuoren miehen perään tuolla tavalla, kun ette ole tunteneetkaan kuin alle 3 kuukautta?

Yritin miettiä, mistä se hirveä menettämisen pelko nousi. Jotenkin mieleen nousivat lapsuuden muistot isän ja äidin riitelystä. Äiti uhkasi joskus lähteä kotoa ja tappaa itsensä, koska ei enää kestä perheen tilannetta. Muistan kun nojasin tuulikaapin oveen ja itkin paniikissa ja yritin estää äitiä lähtemästä kotoa.

Sama toistui, kun äiti lähti yövuoroon töihin. Samalla tavalla itkin oven edessä ja äiti joutui nostamaan minut väkisin pois päästäkseen ulos. Sitten tuijotin ikkunasta, kun äiti ajoi pois.

Ne illat, kun äiti oli pois kotoa, olivat vastenmielisiä. Isä oli ankara ja … en edes muista, miksi illat olivat niin inhottavia. Isä tuntui vieraalta ja illat olivat ahdistavia. Kun äiti ei mennytkään yövuoroon, illat olivat kuin yhtä juhlaa.

Minä löydän se saman tunteen siitä, kun pelkään menettäväni sen ihmisen, jota kutsutaan läheisimmäksi elämässäni. Vaikka Se ei olekaan läheisin ihminen minulle – voiko kolmen kuukauden jälkeen joku ihminen olla läheisin kellekään? – hän on kuitenkin astunut siihen rooliin, jossa sijaitsee tärkein ihminen.

Muistan kuinka viime vuoden kesällä itkin kipua siitä tyhjästä tilasta, joka kuuluu elämänkumppanilleni ja jossa X oli usean vuoden ajan. Vihasin sitä tilaa ja olisin halunnut poistaa sen itsestäni. Sieluni silmin näin itseni hakkaamassa puukolla sitä tilaa kuolleeksi; en halunnut, että minulle olisi olemassa elämänkumppania, ajatus sellaisen olemassaolosta sai minut entistä heikommaksi ja tyhjemmäksi.

Se on asunut virallisesti nyt luonani kaksi viikkoa.

Minäni on valunut taas siihen samaan tyhjään tilaan, jossa jätän oman elämäni ja kaikki suru tai onni syntyy sen toisen ihmisen teoista ja käytöksestä.

Tarvitsen varmaan enemmän tilaa itselleni. Ei ole ollut helppoa olla ehjä ja riippumaton, kun olen ollut Sen kanssa yhdessä jokaisen hetken vapaa-ajasta. Ehkä siksi olen alkanut vaatia häneltä elämäni ehjäksi tekemistä.

Helpotti kuitenkin omaa oloa, kun pääsi näihin ajatuksiin jotenkin käsiksi. Suhteellisuudentaju palasi. Ei se elämääni riko, jos Se ei rakastaisikaan minua. Menettämisenpelko sen sijaan yrittää rikkoa minua. Mutta se pelko on turha, se hallitsee vain mielikuvia, ei sitä, mitä oikeasti tapahtuu.

Mikäli minut jätetään, se suru syntyy itse tilanteesta ja todellisuudesta. Muutenkin tulevan murehtiminen on typerää, saati että seota ajatuksesta, että menettää jonkun.

Vanhoja

Anna minä muutan kaiken

Kaikki muuttuu uudeksi

Anna minä teen sen

meidän uudeksi aluksi

Minä muutan niin

että sinun kätesi on pehmeämpi

kun se kulkee ranteissani

ja päätyy kasvoilleni

Minä muutan niin

että kun tartut hiuksiini

se on intohimoa

se on tulista rakkautta

Minä haluan olla vahvempi

sinun kanssasi

sinun hampaasi minun olassani

se on sinun rakkauttasi

Eikä mikään voi enää minua satuttaa

En ehkä hallitse pintaa

Mutta hallitsen sisimmän

Ei tälle lasketa hintaa

Minä ymmärrän, kulta

Minä ymmärrän

Älä ota sitä enää niin raskaasti

Jos sinun rakkautesi satutti

Minä sain sinut tekemään niin

Ei syytä kyyneliin

Erosta

On tammikuu.

Istun työhuoneessani yksin ja itken, koska minulta loppuu ilma. Joka päivä haukon henkeä enemmän ja enemmän, ja ajattelen, että jossakin vaiheessa minulla ei enää ole ilmaa, mitä hengittää, ja sitten kuolen.

Teen astmatestit, joiden tulos ei todenna astmaa. Ihmiset kysyvät, mitä huokailen, tai miksi haukon henkeäni koko ajan. Sanon, että on vain vähän vaikea hengittää.

Haluan erota. On tapahtunut liikaa. Yritän saada X:n suostumaan eroon ja siihen, että kyse on yhteisestä päätöksestä. "EI, se on sinun päätös, minä en halua erota, enkä tule ikinä kellekään myöntämään että se olisi yhteinen päätös. Sinä päätät, se on sinun päätös ja sen aion kertoa ihmisille."

Ihmettelen mielessäni, miksi X taas ensimmäisenä ajattelee, mitä tulee kertomaan muille. Ei muilla ihmisillä ole mitään tekemistä tämän kanssa. Myöhemmin ymmärrän, että todellisuus ja se, mitä X kertoi muille ihmisille, oli kaksi aivan eri asiaa. Hän rakensi ympärilleen kulisseja, otti aineksen sieltä, toisen täältä, voidakseen esittää asiat ja itsensä uskottavasti. Silloin hänen taitavasti rakennettu valheiden verkkonsa oli kudottu yhteen sinänsä paikkaa pitävistä asioista, vaikkei kokonaisuudessa, tai edes säikeissä, ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Mutta mikäli joku olisi kysynyt minulta, pitivätkö tietyt pienet asiat paikkansa, olisin vastannut myöntävästi, ja niiden pienten totuuksien varaan oli rakennettu itse valheiden emätunkio.

Oli vaikea päästä irti koko paskasta, koska X oli taitava manipuloimaan läheiset uskomaan itseään; pelkäsin, että mikäli eroan, voi tapahtua jotain vielä pahempaa, eikä minua uskottaisi silloinkaan. Järkytyin sitä röyhkeyttä ja puolitotuuksien määrää, millä X ohjaili minua ympäristön kautta.

Halusin päästä erosta yhteiseen sopimukseen, ettei X alkaisi vainota minua tulevaisuudessa, koska minä olin jättänyt hänet. Sopimusta ei saatu syntymään. Ei, hän ei ikinä aikonut myöntää, että haluaisi erota. Silloin päätin, että olkoon, minä haluan erota.

X ei ottanut ilmoitustani erosta kuuleviin korviinkaan. Seuraavina päivinä hän lähetteli taas ylihelliä viestejä. Käskin hänen lopettaa sellaisen yhteydenpidon ja tajuta, ettemme ole enää yhdessä, mutta silloin hän oli ihmeissään, koska hänelle eropuheeni olivat vain olleet uhkailuja tai kiusantekoa.

Kuinka ihmisestä voi erota, jos toinen ei jätä rauhaan? Ehkä sekin oli vain kiusantekoa häneltä. Yritin kauan hokea hänelle, että olemme eronneet. Olin henkisesti jo aivan poikki tähän rallatukseen.


X oli kurssilla Poliisikoululla. Eräänä iltana hän puhelimessa vihdoin oli ymmärtävinään asian ja yllätyksekseni halusi sopia erosta yhteisellä päätöksellä.

Menin nukkumaan helpottuneempana kuin koskaan.

Aamulla hän soittaa ja peruu kaiken. Hän ei ikinä ole halunnut erota, ja hän myös kertoo kaikille, että se oli M, joka jätti hänet.

- Ei! Jätä minut rauhaan! Jos et halua sopia erosta yhteisellä päätöksellä, niin ole marttyyri sitten, mutta tämä on jo loppunut!

Kuulen taustalta hälinää, kurssipäivä on ilmeisesti alkamassa. X korottaa ääntään, puhuu minulle puhelimeen teennäisellä äänellä, äänellä jota hän ei normaalisti käytä, niin voimakkaasti että muut varmasti kuulevat: M, sinä olet minun rakas vaimoni, ja vaikka haluatkin jättää minut, niin olen huolissani sinusta. Sinä olet oikeasti sekaisin. Sinä tarvitset lääkitystä. Olen todella huolissani sinusta. Ole kiltti ja pyydä lääkäriltäsi jokin lääkitys. Tee se minun takiani. Pärjäätkö siellä, kulta, vai tulenko kotiin hoitamaan sinua?

Lamaannun. Olet sairas, kuiskaan, ja lopetan puhelun.

X halusi varmistaa senkin, että kurssilaiset käsittävät, että hänen vaimonsa on sekaisin, ja hän on se hyväntekijä.

Viimein kun ajatus erosta sopi hänellekin, X huolehti kauan, etten "muistele menneitä", koska ne ovat ollutta ja mennyttä. "Miksi muistella vanhoja?" Ihmettelin, mitä muistelemista menneissä olisi, kun haluan päästä vain irti kaikesta häneen liittyvästä. Minulle riitti, että hän jättää minut rauhaan, enkä ymmärtänyt, että hän oli vain huolissaan, että ilmoittaisin väkivallasta hänen työnantajalleen.

Kuuluuko tuollaisen henkilön olla poliisi? Mietin edelleenkin, pitäisikö minun tehdä rikosilmoitus tapahtuneista. Mutta X osaa olla niin vakuuttava. Kuka minua uskoisi?

YYA:ssa seuraus pyhittää syyn

Se kävelee vastaan. Se hymyilee minulle. Rauhallisesti, pehmeästi. Minä hyppään sen kaulaan, vedän sen tanssimaan, sanon että ihana kun tulit, se sanoo ujosti, että oli ihana tulla. Sitten otan etäisyyttä, tanssin musiikkiin uppoutuneena, sitten havahdun, huomaan sen, nauran ja pörrötän sitä hiuksista. Halaan ja sanon, että te pojat ootte minun ihanin ryhmä, mikä minulla on koskaan ollut, ja meidän projekti on aivan upea teidän takianne, minusta on niin ihana olla teidän kanssa töissä, se ei tunnu edes työnteolta, hah hahaa, nauran. Säteilen, tanssin, tänä iltana olen kaunis, vain sinua varten, tai sitä varten, että kerään huomiota, ja ehkä haluat minua enemmän? Toivon sitä.

Pelleilen roolistani projektinjohtajana, sanon, sovitaan, että sinä toimit kuitenkin käytännössä johtajana, sillä osaat nuo työt tuhat kertaa paremmin. Se hymyilee söpösti, pelleilee jotain takaisin, sitten nauretaan yhdessä ja kerrotaan kilpaa, miten ihastuttavaa on tehdä töitä yhdessä. Senkin silmät säteilee. Tiedetään molemmat, miten tyhmää on hehkuttaa yhteisestä työnteosta, ja siksi juuri se onkin niin hauskaa. Se vetää minut lähelleen pilke silmäkulmassa ja minä katson sitä ripsien alta silmiin. Se tuo kasvonsa kiinni minun kasvoihin, hieroo nenää minun nenääni. Se tanssii kiinni minussa, yllätyn miten rohkeasti se liikkuu.

Annan sille suukot molemmille poskille, se suutelee minua poskille. Ja katsoo taas syvälle silmiin. Sitten suutelen sitä poskelle, lähemmäs huulia. Se suutelee minua huulille. Nauran. Se miettii ääneen, mitä härkätyttö sanoisi tästä.

Härkätyttö on minun antama nimitys sen tyttöystävälle. Nimi tuli tytön horoskoopista. Niin, siitä puhuttiin, kun selvitin ryhmäni pojille ensimmäisen yhteisen työvuoron alussa vakavana, millaista meidän yhteistyö tulee projektin aikana olemaan meidän horoskooppien mukaan. Halusin vain naurattaa niitä. Sitten kysyin niiden tyttöystävien ja avovaimojen horoskoopit, ja annoin niille parisuhdevinkkejä horoskooppimerkkien kannalta.

Sitten seuraavassa muistikuvassa me ollaan suudeltu ja oltu jo aika lähekkäin baarin takaosassa sohvalla. Se on niin väärin, mutta tuntuu niin oikealta, se sanoo, ja minä olen samaa mieltä. Me jutellaan, ymmärretään toisiamme, silitetään toisiamme, suudellaan. Sitten se kysyy, että eikö olisi mahtava nyt lähteä pois täältä, pois koko Suomesta, ja lähteä yhdessä jonnekin kauas. Minua naurattaa. Mietitään minne lähdetään. Sitten se kysyy, että mitäs jos ensin lähdetään pois baarista. Sanon, että jos jaetaan taksi, laitan sen sohvalleni nukkumaan. Taksi jaetaan, kotona se sanoo, että haluaisi pitää mut turvassa koko yön. Muistutan härkätytöstä, ja että se ei pitäisi ajatuksesta. Nyt en halua ajatella mitään muuta kuin meitä kahta. Minä sanon, että huomenna sulla on morkkis, mutta otan sut mielelläni viereen, jos sä pidät mua kainalossa eikä tehdä mitään. Se sanoo, että ei tehdä mitään, ollaan aikuisia, ja haluan pitää sua vain vieressäni. Nukutaan kainalokkain.

Sitten me ollaan vierekkäin, ja se on maailman luonnollisin asia. Se silittelee, sen käsi liikkuu pitkin vartaloani. Ohjaan sen käden pois, mumisen uneliaasti jotain, tiedän, ettei se kuulosta ainakaan kiellolta. Haluaisin repiä sen vaatteet pois sen päältä ja rakastaa sitä joka solullani, mutta en halua aiheuttaa sille ongelmia kotonsa. On minulla vielä vähän järkeä päässä.

Saadaan nukuttua melkein aamuun asti, sitten se suutelee, suutelee, herättää mut, suutelee kaulaa ja rintakehää, se ottaa käsistäni kiinni ja vetää mut päälleen. Sen kädet kulkee vartalollani, sen kosketus tuntuu sähköltä. Se kääntää mut takaisin viereensä, sitten se peittää mut kokonaan, se tuntuu ihanalta. Meidän tällainen aamu kestää yli tunnin, sellaista läheisyyttä en ole ennen tuntenut. Me naidaan, vaikkei oikeasti naidakaan, mulla on vaatteet päälläni, mutta sitä se melkein on, onneksi jätin ne vaatteet päälleni nukkumaan käydessä. Yritän saada sen kädet pois itsestäni. Se on niin kuumaa, niin eroottista, niin raiskaamista, se haluaa mua väkisin ja mun on pakko estää se. Jään melkein sille kakkoseksi. Mutta sanon sille, että en halua olla se osapuoli, jonka kanssa joku pettää naistaan. Se katsoo mua ihmeissään ja sanoo olevansa vaikuttunut. Tietäisitpä, ajattelen. Minua alkaa naurattaa, koko tilanne on niin koominen, sitäkin alkaa naurattaa, vaikka en tiedä mikä sitä naurattaa. Se vetää mut syliinsä ja kuiskailee mulle maailman kauniimpia asioita.

Minulla on veikeä olo. Olen niin turvassa. Se pitää minua juuri ihmeellisenä naisena, koska en antanut sille. Koen olevani turvassa, kun tiedän, että olen saanut kuvittelemaan, että olen jotenkin ihmeellinen. Hahaha. Enkä oikeastaan edes välitä. Naurattaa koko tilanne. Se kuvittelee, etten antanut sille seksiä jonkin korkeamoraalisen ajatukseni takia.

Laitan sille aamiaista ja sitten istuskellaan sohvalla vierekkäin, meillä on ihana rauhallinen aamu, me ymmärretään toisiamme niin hyvin. Jutellaan sen naisesta ja niiden parisuhdeongelmista, ja annan sille neuvoja naisnäkökulmasta. Sanon toivovani, että ne pystyisivät selvittämään ongelmansa ja yritän oikeasti miettiä jonkinlaisia ratkaisumalleja. Sitten totean, että kauhean kaksinaamaista viettää sen kanssa tuollainen yö ja aamu, ja sitten miettiä, miten ne selviäisivät parisuhdekriisistään. Sillekin me nauretaan, ehkä vähän surullisesti.

Parin päivän päästä töissä se sanoo, että ei ne sun parisuhdevinkit toimineet, kun mä niitä yritin kotona viljellä. Että sen nainen oli ollut asshole sille kaikesta huolimatta. Olen aidosti huolissani. Analysoidaan sen tyttöystävää ja yritän löytää jotain, joka lohduttaisi. Eniten olen huolissani siitä, että niillä menee poikki ja se alkaa ehdotella vakavasti minulle jotain, jolloin joutuisin sanomaan miehelle, etten oikeasti halua meistä kahdesta mitään. Se on ihana poika, mutta en halua olla kenenkään kanssa.

Olen sanonut sille, että olen onnellinen poikamiestyttö, joka aikoo elää kissansa kanssa kuusikymmentä vuotta yksin ja ehkä korkeintaan iskeä sitten joskus vanhainkodista jonkun seniiliin papan, joka ei enää kykenisi pettämään, koska ei kykenisi seksiin. Siihen se sanoi, että en olisikaan perustamassa perhettä heti, jos jättäisin tyttöystäväni, ja mä ymmärrän sun tilanteen, mutta ehkä sitten joskus… Siihen en osannut sanoa mitään. ”Mutta ehkä sitten joskus?” Näillä näkymin ei koskaan! Ei! Se kysyi, voitaisiinko kuitenkin nähdä vapaapäivällä työputken jälkeen. Minä sanoin reippaasti, että totta kai, tehdään jotain hauskaa, vaikka ajattelinkin, että oh shit, sitten se ainakin menisi liian vakavaksi.

Tästä ihmeellisestä työ-/kaverisuhteesta on auennut minulle jotain uutta, jolla voin paremmin ymmärtää itseäni. Jos se nyt on sen arvoista. Mutta olen ymmärtänyt sen vähän, että pelkään miehiä. Tai en pelkää miehiä, mutta pelkään miestä parisuhteessa.

Eihän se tunnu kovinkaan yllättävältä ajatukselta. Mutta sen tajusin vasta nyt. En edes halua miestä uuteen elämääni – ei sen takia, että olisin kyllästynyt miehiin, vaan sen takia, että olen kyllästynyt pelkäämään.

Ridge, minun täytyy tunnustaa sinulle jotain

Huhtikuu 2008

Selaan tv:stä kanavia. Katson hetken Kauniita & Rohkeita. Taylor kertoo Ridgelle, maatessaan sängyllä sen vieressä, että sen täytyy tunnustaa sille jotain. Se ei ole ollut niin hyveellinen, kuin Ridge on hetkeä aiemmin todennut.

Kuinka se uskaltaa maata tuon miehen vieressä, alkaessaan tunnustaa pettäneensä tätä?! Miten sen uskaltaa olla tuollaisessa asennossa, pitkällään, aivan alttiina kuristamiselle tai lyönnille päähän?? Miksi se ei nouse ylös, hartiat kasassa, kädet kasvojen edessä suojana, peräänny kohti nurkkaa ja lyyhisty sinne?

Taylor alkaa kertoa teostaan hitaasti, pitkitellen, hyvin kauniit ja rohkeat:maisesti pettämisestä. Se ei kuitenkaan näytä siltä, että se pelkäisi. Se on pahoillaan teostaan, mutta ei peloissaan.

Tuossa tilanteessa minun jalkani eivät enää kantaisi. Olisin vajonnut johonkin odottamaan väkivaltaa, pelännyt tulevaa niin ankarasti, etten olisi pystynyt nousemaan ylös.

Katson Taylorin tunnustusta ja ahdistun sen puolesta. Tekisi mieli huutaa, että oletko nainen ihan idiootti!

Päähän tulvii muistoja pelosta. Tuossa pelossa halusin kuolla. Miksi halusin kuolla? Miksi se pelko tuntui niin musertavalta, että kuolemakin tuntui paremmalta vaihtoehdolta? Siihen en ole vielä keksinyt vastausta.

Nyt heinäkuussa mietin pelkoa edelleen. Se on mystinen asia. Miten joku asia voi saada ihmisen niin lamaantumaan? Olen saanut vastaavia pelkotiloja muutaman kerran myöhemminkin uuden poikaystäväni seurassa (päiväkirjamerkinnöissäni hän on Se). Mies on varmaan ollut ihmeissään; olen mennyt täysin lukkoon jonkun tyhjänpäiväisen asian takia. Pieni eripura on merkinnyt aiemmin minulle sitä, että kohta alkaa tapahtua. Silloin mieleni on aivan kuin pudonnut johonkin, pääni on ollut täynnä kohinaa ja hapen loppumista, en ole uskaltanut liikkua, tai sitten olen mennyt peiton alle piiloon. Ja koko ajan mielessäni on hokenut ääni "rakas Isä, ota mut pois, ota mut pois". Mies on ottanut syliin ja ihmeissään silitellyt, mutta en ole voinut sanoa mitään. Ehkä seuraavana päivänä olen taas kokenut olevani järjissäni, mutta en ole pystynyt selittämään miehelle käytöstäni. Tuntuu kuitenkin, että se ymmärtää jotenkin, silti.

YYA - Se

Maaliskuu 2007



Se ottaa mua kädestä kiinni. Se sanoo, että se ei ole sun vika, että ex on tehnyt väärin. Että sun ei tarvi hävetä toisen ihmisen tekoja. Minä säpsähdän. Sen käsi minun kädessä polttaa. Tunnen kaulalla asti sen kosketuksen, se on niin ihmisen kosketus. On vaikea edes nielaista.

Sä tunnet pelkoa ja häpeää, vaikka nuo on ikäviä sanoja, niin sä tunnet niitä, se sanoo. Et sä ole vielä niistä päässyt yli, vaikka susta tuntuukin, että nyt menee hyvin ja olet onnellinen. Siellä ne kuitenkin on sun sisällä. Se pitää vielä kättä mun kädellä. Sen kosketus polttaa. Se on pitänyt sitä jo kauemmin kuin normaalisti joku tällaisessa tilanteessa olisi pitänyt, mun tekis mieli ravistaa sen käsi pois, se tuntuu liian hyvältä, se saa minuun sattumaan.

Sä olet ihana, ajattelen. Katsellaan toisiamme silmiin. Haluaisin suudella sinua. Sinä oot niin ihanan turvallinen. Miksi sinä ymmärrät noin hyvin? Mua alkaa hävettää, että aloin jutella sen kanssa syvällisiä. Kyllä mä tiedän, että tällä tarinalla saa ihmisen sympatiat puolelleen. Ainakin jokaisen normaalin ihmisen.

Sitten mua alkaa itkettää. Ekaa kertaa kahteen kuukauteen, ekaa kertaa koko eron jälkeen. Istutaan autossa ja mua alkaa itkettää. Kuitenkin valtava helpotus valtaa mun mielen. Tuntuu tosi hyvältä, että tekee mieli itkeä. Kahteen kuukauteen musta ei ole tuntunut miltään. Tuntuu siltä, että olen sittenkin täysipäinen ihminen, jos mun tekisi edes mieli märistä. Mutta nielen kyyneleet. Mun silmät ehkä kostuu, oikeastaan annankin niiden kostua, voisin kyllä estää sen, mutta tiedän, että se huomaa kirkkaat silmät, ne kerää sääliä. Mua hävettää vielä enemmän. Tämä tuntuu niin tarkoitushakuiselta. Tämä tuntuu siltä, että ole kiltti ja suojele mua, ole kiltti ja tiedä, mitä mun elämässä on tapahtunut, ole kiltti ja päästä mut kaikesta pahasta, ole kiltti ja auta mua, sä pystyt siihen, sinä oot sellainen mies, joka pystyy siihen. Ja sitten huomaan ne alhaiset ajatukset – se on lyhyesti antanut ymmärtää, että sillä on tyttökaveri, joka on aika kusipää, ja se ei tiedä kauanko jatkavat yhdessä, ja että se lähtee tänään meidän työporukassa yhdessä baariin. Virallisesti. Muita meidän ryhmästä ei kyllä ole lähdössä kuin se ja minä. Luulen, että se on kiinnostunut musta ainakin jossain määrin, ja mua hävettää.

Silti me jutellaan. Se sanoo, että kerro yksityiskohtaisesti yksi tapaus. Ja kerro, onko sellaisia tapauksia, missä joku muu on ollut todistamassa tapahtunutta, että asiasta tietää joku muukin kuin sinä ja hän. Se haluaa tietää, miten vainoamisen saisi loppumaan, miten ex-mieheni saisi pois poliisivirasta ilman, että syy tulisi minun niskoilleni. Ex:llä on virka-ase ja se on lähetellyt omituisia viestejä tarkka-ampujista. Sinä olet ihana. Voisitko olla vähän ikävämpi, minua voisi alkaa itkettää sekin, että olet noin kiltti minulle.

Se sanoo, ettei kukaan tervejärkinen ihminen tekisi kenellekään noin. Ihana, että se sanoo niin. Ihana, että se ymmärtää. Ihana, että se tietää häpeäni. Ihana, että se tietää sen.

Me ollaan tunnettu vasta kolme päivää. Se on mun työkaveri. Tänään tehdään töitä yhdessä. Minä olen niin ovela, huomaan ajattelevani. En tiedä, sekoittuuko aito suru ja pelko jonkinlaiseen pyrkimykseen saada siitä irti jotain, mikä nostaisi itsetuntoani. Tiedän, että pystyn saamaan sen suutelemaan minua tänä iltana, ja taidan tehdäkin sen. Minusta on ihana, että se tietää minun olevan rikki, ja siitä huolimatta se haluaa minua.

Tämä on ehkä annettava minulle anteeksi. Minusta tuntuu, että korjaan sitä palaa elämässäni, jossa sinä,… jossa sinä, ex-mieheni, satutit minua, rikoit minut niin palasiksi, etten pystynyt enää nousemaan, etkä suostunut ymmärtämään ikinä sitä, kielsit kaiken ja rikoit vielä lisää, ja halveksit minua, kun makasin maassa enkä enää tullut henkisesti tajuihini. Minäkin opin halveksimaan sitä minääni. Olin niin säälittävä, kun en pystynyt enää olemaan vahva. Ja nyt joku haluaa minua, vaikka makaan maassa ja itken, eikä se sanokaan, että vihaa naisen itkua. Se sanoo, että naisen itku on herkkää ja hän haluaa poistaa sellaisen pahan maailmasta, joka saa naisen itkemään. Älä ole noin ihana, me vielä maataan yhdessä, vaikka sulla on tyttöystävä, vaikka mä en tiedä, haluanko saada sinusta vain yhden esimerkin päiväkirjaani, yhden uuden luvun seksistä tuntemattoman kanssa, todisteeksi itselleni, että kelpaan, vaikka olen tällainen, ajattelen.

Kelpaan rikkinäisenä, ja juuri siksi minä niin kelpaankin. Olen itsenäinen, ylpeä, vahva, nauran, järjestän juhlia meidän tytöille ja pojille, ja pidän huolta kaikista ja kaikesta, pilailen työkavereiden kustannuksella, kivalla tavalla, niin että ne on mielissään, sanon että mulla menee tosi hyvin, olen meidän poikien hyvä jätkä, lohdutan niitä kun niitä vituttaa, pakotan ne kaljalla juttelemaan ja sitten, yllättäen, kesken työpäivän, kerron jotain kipeää ja te suojelette minua.

Olenko minä laskelmoiva paska, vai vain rakkauden tarpeessa? Te olette minun veljiäni, isoveljiä, kertokaa minulle, ettei pikkusiskolle saa tapahtua mitään pahaa, ja että jos ikinä tapaat enää yhdenkään miehen, josta kiinnostut, niin tuot sen eka näytille meille, niin me arvioidaan se, että saatko lähteä sen kanssa ulos. Ja jos se ikinä aikoo satuttaa sua, niin älä huoli, silloin me puututaan ajoissa asiaan.

Muistoja

Helmikuussa 2007

En tiedä, onko mitään järkeä kirjoittaa ylös X:n ja minun välillä tapahtuneita muistoja. Meidän yhteiselomme on nyt lopullisesti ohi. Avioeron viimeinen vaihe pitäisi vain laittaa vireille, ja olenkin kirjoittanut pohjan valmiiksi työpaikan tietokoneelleni, mutta en vain ikinä muista kirjoittaa sitä loppuun ja lähettää Helsingin käräjäoikeuteen. En osaa sanoa, miksi en muista tehdä sitä. Unohdan sen vain aina. Kai se tuntuu hieman vaikealta, ja toisaalta pelkään, että siitä voisi käynnistyä X:lle jonkinlainen vainoamisvaihe minua kohtaan.

Vaikka emme siis ole vielä virallisesti eronneet avioliitosta, emme ole enää yhdessä, emme ole myöskään enää missään yhteydessä, enkä edes ajattele häntä päivittäin. Minulla ei ole ikävä häntä enkä kaipaa hänessä yhtikäs mitään.

Siksi tuntuu tyhjänpäiväiseltä alkaa kirjoittamaan ylös minkäänlaisia muistoja; ikäviä kokemuksia, keskusteluja erosta, riitoja, tapahtumia.

Kuitenkin pelkään sitä, että unohdan jotain tärkeää, sillä huomaan jo nyt unohtaneeni suurimman osan väkivaltaisuuksista. Psyyke pyrkii tasoittamaan mielen arpia ja saamaan ihmisen unohtamaan traumansa.

Pelkään, että jos unohdan tapaukset, saatan vielä joskus seota, kuten sekosin viime syksynä, ja yritän palata X:n kanssa yhteen.

Mistä siis aloittaisin?

Se potkaisee pöydän päälleni makuuhuoneessa. Reiteen jää iso mustelma.

Makaan sängyssä ja yritän nukkua. Se heittää minua kännykällä. Heh, iskunkestävällä kännykällä. Reiteen tulee taas iso kipeä mustelma. Olisi hankkinut iskunkestävän vaimon.

Prahassa se huorittelee minua keskellä kaupunkia. Riitelemme. Kerron suorin sanoin mitä ajattelen siitä. Se ottaa minua hiuksista kiinni ja repäisee pääni taaksepäin. Ja sanoo: ”Vitun huora. Et kelpaa enää kellekään.” Niskaan sattuu ja tuppo hiuksia lähtee irti. Nauran ja sanon, että eiköhän yksi huora kelpaa Prahassa aina jollekin. Se poistuu paikalta. Vietän illan yksin.

Se pyytää hakemaan hänet autolla baarista, Ruoholahdesta. Paluumatkalla se antaa vääriä ajo-ohjeita, johon vastaan, että kyllä osaan ajaa täältä kotiin, ja että käännytään vasta seuraavasta risteyksestä. Se käskee minun ajaa sitä reittiä, mitä hän neuvoo. Sanon sille, että katso nyt, tuo katu on umpikuja, käännytään vasta seuraavasta. Se raivostuu ja alkaa repiä auton sisällä osia autosta irti. Pysäytän auton tien reunaan ja käsken sitä lähtemään ulos autosta, menköön taksilla kotiin. Se tarttuu päähäni ja hiuksiini kiinni ja alkaa riepottaa minua. Se kestää kauan. Yritän päästä irti, itken ja ulisen hätääntyneenä jotain sekavaa. Sitten se lopettaa. Katson ulos, näkikö kukaan tapahtunutta. Kadun toisella puolella seisoo mies, joka katsoo suoraan meihin. Se näyttää siltä, että aikoisi hetken tulla katsomaan, mitä tapahtuu, mutta jatkaa sitten matkaansa. Vilkuilee vielä taakseen. Haluaisin vajota maan alle. Yritän näyttää viileältä ja siltä, että kaikki olisi kunnossa. Huulessa maistuu veri. Se syntyi siitä, kun pääni osui rattiin ja auton osiin. Ääni pysyy, ihme ja kumma, tasaisena, kun käsken hiljaa X:ää nousemaan autosta. Vihdoin se avaa oven ja astuu ulos, ja minä ajan sekavana työpaikalle, jossa olen yötä. Aamulla itken ja tuijotan itseäni peilistä pukuhuoneessa samalla haroen hiuksiani, joita lähtee kourallisia irti. Ne putoavat lattialle. Huuleni on auennut ja silmäkulmaan on tullut mustelma. En ole vihainen, ainoastaan hämmentynyt ja peloissani. Yritän psyykata itseni vihaiseksi. En osaa. Pakotan itseni esittämään vihaista pari päivää, jotta mies tajuaisi tehneensä väärin. Oikeasti olen täysin turta.

Olen joutunut jäämään ylitöihin. Minulla on virtsarakontulehdus, mutta joudun olemaan pitkissä kokouksissa koko illan, mikä on yhtä tuskaa. Appiukko on tullut kotiimme kylään, ja X on vihainen, koska olen vielä töissä. Puhelimessa pyydän, että se hakisi minut töistä autolla, koska en usko pystyväni istumaan tuntia linja-autossa. X hakee minut myöhään illalla, ja on edelleen vihainen. Se ei puhu mitään koko matkan aikana. Kävelemme autohallista mäkeä alas kotiin. Sitten se alkaa tentata, miksi kokoukset kestivät niin kauan, ja minä selitän. Se ei usko minun puhuvan totta. En enää muista miksi niin käy, mutta porraskäytävän oven luona X ottaa minusta kiinni ja paiskaa minut ruusupensaaseen. Satutan selkäni talon seinään. En jaksa tähän nyt enää kirjoittaa, miltä minusta tuntuu. Sanotaan vaikka, että tuntuu pahalta. Ryömin pois pensaasta, vaatteeni ovat mullassa. Olen seuraavinani miestäni rappukäytävään. X:n päästyä kulman taakse käännyn ja säntään ulos talosta. Juoksen ylämäkeen, pois talolta, ja tunnen, miten maitohapot alkavat kertyä lihaksiin. Mäki tuntuu pitkältä. Hoen mielessäni ’askel, askel, askel, askel’ ja juoksen. Kauhukseni kuulen, miten X on lähtenyt perääni juoksemaan. Ajatus saa minut paniikkiin. Säikähdän itsekin, kun kuulen itseni huutavan tukahtuneesti apua. Juoksen niin nopeasti kuin jaksan. X:n askeleet lähenevät, ja se pian se tarraa minusta kiinni. Huudan vieläkin apua ja X sihisee minulle hampaidensa välistä ja käskee olla hiljaa. Lähellä on ihmisiä. En muista miten ilta päättyi.

Hanna on kylässä. X on ollut ikävä ja epäkohtelias sille ja minulle. Olen mielestäni aiheesta harmistunut. Menen nukkumaan, Hanna nukkuu olohuoneen sohvalla. Sängyssä X alkaa kertoa, mitä ajattelee Hannasta. Käännän kylkeä ja käsken sen olla hiljaa. Se jatkaa ivaamista, ja esitän nukkuvaa. Silloin X tarraa päästäni kiinni ja alkaa vääntää. Säikähdän, huudan Hannaa auttamaan, jolloin X puree minua käsivarresta. Olohuoneesta ei kuulu mitään, Hanna ei ole herännyt. Makaan peiton alla ja olen säälittävä, itken. Käsivarteen jää iso mustelma, hampaanjäljet. Viikon kuluttua olemme Irlannissa ja joihinkin valokuviin on tallentunut kuva minusta hihattomassa topissa. Käsivarressa on vielä jäljellä musta rinki.

Olemme riidelleet. Niin, taas. X soittaa äidilleen ja kertoo, mitä olen sanonut. Haha. Kyllä, tämä on totta. Sitten se sanoo, että ”tekisi mieli pistää lihoiksi tuo ylimielinen paska”. Siihen anoppi kysyy, että ”onko se ylimielinen?” Rakas anoppi, you got the point.

Anoppilassa X huorittelee minua vanhempiensa kuullen. Makaan yöpaidassa peiton alla ja koen itseni aika puolustuskyvyttömäksi. Sen vanhemmat tulevat makuuhuoneeseen katsomaan, mistä riitelemme. X haukkuu minua painokelvottomin sanoin. En pysty vastaamaan mitään nasevaa, sillä sen vanhemmat kuulisivat kaiken. Olen järkyttynyt, etteivät vanhemmat puutu X:n sanoihin. Kuinka ne voivat antaa poikansa puhua minulle noin?

Isän kuolemasta on kulunut 6 päivää. Olemme kuitenkin menneet ystäväni häihin. Alkoholijuomia on tarjoiltu, X:lle ilmeisesti vähän enemmänkin. Jatkopaikassa se alkaa haukkua ystäviäni, häitä, minua, kaikkea. Sitten se haluaa lähteä kotiin. Sanon, että mene yksin, minä tulen perässä myöhemmin. Se tarraa minusta kiinni ja sihisee jotain hampaiden välistä. Pyristelen irti ja lähden kävelemään portaita baarin alakertaan. Se tulee perässä, tarttuu minusta molemmilla käsillä kiinni ja painaa portaiden kaidetta vasten, kipeästi. Sattuu ja hätäännyn. Yritän pyytää ohikulkevilta ihmisiltä apua. Sanon X:lle, että sattuu. Se painaa minua entistä tiukemmin kaiteeseen. Sitten se tiuskaisee jotain, mitä en unohda koskaan. ”Isätön paska. Saatanan isätön paska.” Sinä yönä menen Annen luokse nukkumaan. Aamulla alkaa taas älytön puhelinsoittorumba. X hyvästelee minut jälleen ja uhkaa itsemurhalla. Se alkaa hakata päätänsä kivilattiaan. Puhelimeen kuuluu hirveitä kumauksia. Huudan ”X, älä, X, älä tee mitään, LOPETA!!!!” Anne säntää säikähtäneenä vierashuoneeseen ja pääsen ystäväni syliin. Anne tietää, minun ei tarvitse edes selittää sille.

En tiedä osaanko kirjoittaa tähän juuri nyt mitään enempää. Sattuu, kun yritän kaivella muistoja esiin. Kuitenkin joka lauseen kirjoitettuani tunnen puhdistuvani ja parantuvani jostain. Mutta häpeän sitä, mitä kaikkea olen sietänyt. Sen häpeän välttäminen on suurin este penkoa muistoja.

Haluaisin kuitenkin kirjoittaa tähän kaiken pahan, mitä sisälläni on. Väliäkö sillä, vaikka ne ovatkin ehkä aivan pieniä asioita.

Onpas minulla häiriintynyt perhe

Kaverit ihmettelevät. Miten se pystyy käyttäytyä noin? Vaikea uskoa, kun vertaa siihen miten mukava se oli silloin kerrankin kun oltiin kylässä teillä.

Kun se sulki oven teidän pois lähdettyänne, ei "yhdenkään teistä huorista enää tarvinnut tulla näyttäytymään meille".

Olen hiljaa. Sanon, että onhan sillä hyvätkin hetkensä.


Veli ihmettelee. Miten se voi sanoa jotain noin sairasta? Vaikea uskoa, vaikka se on aina niin korrekti.

Ei tuntunut korrektilta, kun se nimitteli sua selän takana androgyyniksi, homoksi, neidiksi, häiriintyneeksi.

Olen hiljaa. Sanon, että sillä vaan ehkä meni hermot.


Äiti itkee. Se miettii, että jos soittaisi miehelle ja yrittäisi selittää, ettei se voi käyttäytyä noin.

Älä soita. En halua kuulla nasaaliääneen sovitettuja uusintoja keskustelustanne jälkeenpäin.

Äiti älä soita, ei sun tehtävä ole kasvattaa muiden poikia.


Kaikki tärkeät asiani ympärilläni otetaan vallankäytön aseeksi. Ne murskataan, nolataan ja niiden arvosta tulee ivan aihe. Rakkaimpani otetaan minulta pois, koska en kehtaa tunnustaa, että kyllä, tämä pilkan kohteena oleva rakkauteni, perheeni, ystäväni, mikä vaan, on ollut minulle tärkeää.

En ehkä enää myönnäkään, että mikään on ollut minulle tärkeää. Opin suhtautumaan asioihin välinpitämättömästi, eikä minusta enää tunnu miltään.

Sitä paitsi hänen vanhempansakin olivat todenneet, että perheeni on aivan häiriintynyt. No, what ever.

Vitun munas perässä ohjautuva paskiainen

M: Etkö sitten käyttäny kortsua?

X: En varmaan.

M: Mikset?

X: No en tiiä.

M: Mikä järki siinä oli?

X: Ei... tullu kortsuja mukaan.

M: ... Vittu.

Voi siis joutua itkemään

Jos antaa itsensä kesyttää

Jos antautuu tanssiin ja tunteeseen

Jos ilta lupailee hallaa

Miksen ikinä opi

Samaa sanoi Topi

Että sinisillä silmillä joutuu helvettiin

Mun täytyy lähtä

Vittu mun täytyy lähtä

Helvettiin ruohon väri kun vaan vois

Päästä aidan tältä puolen pois

K niin kuin kondylooma

X: Haloo?

M: Milloin sulla on viimeksi ollut joku muu nainen hoideltavana?

X: Joskus ikuisuus sitten, mitä se sulle kuuluu?

M: VASTAA MILLOIN !!!!

X: EI KUULU SULLE!!!

M: TODELLAKIN KUULUU!!! SAATANAN KUSIPÄÄ VALEHTELIJA!!!

X: MIKÄ SUA NYT VAIVAA, MIKÄ SULLA ON?

M: MULLA ON KONDYLOOMA, SAATANA!!!! MILLOIN OLET OLLUT VIIMEKSI TOISEN NAISEN KANSSA????

X: Onko? No… senhän voi hoitaa helposti, eihän se mikään maailmanloppu ole.

M: SAATANA, miten helvetissä se on tarttunut minuun??

X: NO KUULE EN TIEDÄ. Ja senhän voi hoitaa antibiooteilla…

M: EI VOI !! MUN PITÄÄ KÄYDÄ PENSLATTAVANA MONTA VIIKKOA!!!!!

X: No.. Pitää sit munkin käydä testeissä.

M: Onko sulla ollut oireita?

X: Ei, tietääkseni.

M: Milloin olet ollut viimeksi jonkun toisen naisen kanssa, vastaa!

X: Siitä on ikuisuus, joskus syksyllä…

M: Oltiinko me jo palattu yhteen silloin??

X: NO EI OLTU.

M: OLTIINKO ME JO NAITU SILLOIN?!?

X: Ei.

M: ÄLÄ VALEHTELE !!!

X: En valehtelekaan, mä suljen tämän puhelun nyt ellei sulla oo parempaa asiaa.

M: Mulla on kondylooma eikä sitä ole voinut tulla mistään muualta kuin sulta! Älä valehtele enää!

X: En valehtele, siitä on kauan aikaa…

M: Milloin??

X: Ikuisuus.

M: MILLOIN?!?

X: Se oli jonkun ison riidan yhteydessä… Mutta siitä on aikaa…

M: Milloin? MILLOIN?

X: Silloin marras-joulukuun vaihteessa kun riideltiin baarissa etkä päästänyt mua kämpilles –

M: Silloin.. silloin niissä baarin pikkujouluissa??

X: Silloin… harhailin jossain ja oli pakko päästä nukkumaan jonnekin.

M: Miksi et mennyt kotiisi?

X: Olin niin sekaisin silloin… luulin että olit jättämässä mua.

M: SINÄ RIEHUIT BAARISSA JA MEINASIT HAKATA HARTSIN JA SITTEN KIIPESIT NELIMETRISEN PORTTIKONGIN YLI HAKKAAMAAN MUN KOTIOVEA JA HUUSIT UHKAUKSIA JA KUN EN PÄÄSTÄNYT SUA KOTIINI, SÄ MENIT NAIMAAN JOTAIN MUIJAA?!??

X: MÄ HARHAILIN JOSSAIN JA PITI VAIN PÄÄSTÄ JONNEKIN NUKKUMAAN!!

M: Miksi et mennyt varikolle??

X: Harhailin vain jossain sekopäisenä…

M: Missä se muija asui??

X: En muista.

M: MISSÄ??

X: Jossain Kalliossa.

M: SÄ VAIN SATUIT HARHAILEMAAN IHAN PÄINVASTAISEEN SUUNTAAN VARIKOLTA JA IHAN VAHINGOSSA JONKUN MUIJAN KÄMPILLE MITÄ???

X: No nii-in! Tapasin sen jossain ja menin taksilla sen luo...

M: Jäitkö sä sen luokse yöksi??

X: EN! Sen touhun jälkeen menin varikolle loppuyöksi…

M: Mikä logiikka sulla oli riehuttuasi ja aiheutettuasi sellaisen tilanteen mennä naimaan jotain muuta muijaa...?

X: Olit itse sanonut mulle ettet halua enää nähdä mua, ja olin paskana ja mulle se merkitsi sitä että tuli ero…

M: Ja sitten ihan ekaksi päätit käyttää sen kortin jonkun muun muijan naimiseen!??

X: En mä voinut mennä varikolle kun mulla oli ase siellä, olisin ampunut itseni… Sen verran mullakin oli itsesuojeluvaistoa siinä tilanteessa että tajusin etten voi mennä varaston luo. Piti päästä jonnekin muualle nukkumaan.

M: Mutta nainnin jälkeen kelpasi kuitenkin mennä varikolle yöksi...ÄLÄ VALEHTELE ENÄÄ, SAATANAN PETTÄJÄ!!

X: No eihän tuo ole maailmanloppu.

M: Miten sä voit sanoa noin -- petit mua -- jo toisen kerran, voi monesko kerta tää sitten mahtoikaan olla... Eikö se ole maailmanloppu?

X: No ei ole.

M: MULLE SE ON!!! Ja olit sen jälkeen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut! Miten se pystyit? Ja sitten kun epäilin sua kun käyttäydyit jotenkin omituisesti, väitit mun olevan hullu ja skitso ja rasittava, kun epäilen sua. Miten sä pystyit valehdella noin??

X: Oon unohtanut koko jutun jo!… Jos olisin mennyt kertomaan tuollaisen, siitä olis tullut vain uudestaan ero, lopullisesti.




...

Ilmaiseksi

Seksiä. Seksiä kahden eri miehen kanssa samana päivänä. Molemmat vakuuttelevat rakastumistaan, ja minä vakuutan heidät uudella roolillani.

Muistan kun usein rakastellessani huuliltani purkautui kuiskauksena "rakastan sinua rakastan sinua rakastan sinua...". Nyt palan vihasta ja itseinhosta ja yritän lunastaa itselleni sitä huoran asemaa, jonka arvoiseksi itseni koen. Nauran, kiusaan ja kiukuttelen, sitten sulan enkä voi vastustaa sinua. Saan sinut varmasti tuntemaan itsesi halutuksi, todella. Ja haluankin sinua. Haluan, että sinä käytät minua hyväksesi, jotta minusta tulee se saastainen ihmiskuvatus, joka ansaitsee kuolla vihdoin pois. Teen kaiken mitä sinä haluat ja opetan sinut ymmärtämään, mitä sinä haluat oikeasti.

Rahan pyytäminen ei näihin kuvioihin sopisi lainkaan, tämähän on minulle vasta kokeilua. Mutta ei minua haittaa ollenkaan, että pidät minusta huolta.

Olen huolissani sinusta, rakas

- Lupaa mulle, että haet pian apua itsellesi. Sulla on tosi paha ongelma.

- Mutta oon vain rikki niistä tapahtumista... Ei kai niistä voi syyttää mua.

- Ei kukaan syytäkään sua, mutta sun pitäis hakea itselles apua ennen kuin teet itselles mitään.

- Miksi mun pitäis hakea apua itselleni sen takia, että oon rikki sinun riehumisen takia?

- Sä oot nyt yliväsynyt ja ylireagoit. Oot vain niin herkkä muutenkin ja sitten kaikki tuo sun työstressi ja opiskeleminen...

- Ei, mä oon rikki siitä joudun pelkäämään. Tai ei, mä en enää edes muista miltä tuntuu pelätä. Oon ihan turta jo tähän kaikkeen. Mä en enää jaksa.

- Sun ei tarvi pelätä mua, ja jos me riidellään vaan tulisemmin kuin muut, niin me myös rakastetaan toisiamme tulisemmin kuin muut.

- Mutta en kestä sitä.

- Pikkulintuseni, sä oot vain niin herkkä. Lupaa mulle että käyt puhumassa jonkun kanssa.

- Niin kai sitten pitää käydä.

Hilpeän Hauska Teatteri esittää

Kommelluksia
Osa XXX

X = Aviomies
M = M
H = Poliisin hälytyskeskus



Huora nukkuu yksiössään. On yö. X on aiemmin illalla soittanut menevänsä edellisen työpaikkansa pikkujouluihin ja aikoneensa lähteä sieltä omaan kämppäänsä nukkumaan. Huora on viikonlopun töissä, eikä ole jaksanut lähteä baariin. Huoran kännykkä piippaa hiljaa. Huora ei herää tekstiviestien merkkiääneen.



Enkä tule luoksesi asumaan pelko perseessä kamojen puolesta.
Sender: X
+35840…
23:34:59
08.12.2006

Haistakaa vittu saatanan paskat!
Sender: X
+35840…
02:56:25
09.12.2006

En ota enää yhteyttä. Hyvästi.
Sender: X
+35840…
02:59:14
09.12.2006

Vitun paskapäät!
Sender: X
+35840…
03:01:49
09.12.2006


Puhelin soi. Huora herää ja vastaa unisena siihen.


M: Mmm..Haloo?
X: MÄ TAPAN SUT!!!
M: Mitä?
X: MÄ TAPAN SUT HUORA!!!
M: Mitä sä puhut, miksi sä noin puhut??
X: KENEN KANSSA NAIT???
M: Mä oon nukkumassa!
X: MIKSET VASTAA VIESTEIHIN??
M: MÄ OON NUKKUMASSA, heräsin kun soitit!
X: Mulla on ase ja mä tapan sut. Oon ihan just ovesi luona, kannattaa soittaa poliisit. Soita poliisit!
M: Mitä sä puhut (alkaa itkeä) Älä puhu noin, mua pelottaa!
X: Nyt on syytäkin pelätä!
M: Älä kulta tee mitään, älä tuu tänne, älä puhu noin…!
X: Kannattaa pysyä pois ikkunan luota, heitän rappurallin sisään ja tuun perässä tappamaan sut.
M: Älä tule tänne, mä soitan poliisit!
X: Kohta on jo myöhäistä, oon jo tässä kulman takana.
M: Ei sulla ole asetta, älä nyt ala pelottelemaan.
X: MULLA ON ASE!
M: Mistä sä aseen olisit saanut?
X: HAHA! Etkö muista että olin vääpeli, ja mulla on edelleen kaikki avaimet asevarastoon!
M: Älä puhu noin!
X: MULLA ON MP5 MUKANA JA AMMUN SINUT, SITTEN TAPAN ITSENI. SOITA ÄIDILLES HYVÄSTIT PIAN.
M: MÄ SOITAN POLIISIT N Y T , LÄHDE POIS VIELÄ KUN EHDIT, ETTET SAA ONGELMIA!
X: Vitun poliisiura on mennyttä elämää, saatanan pehmoilijoita kaikki, mä lähden Etelä-Afrikkaan tappamaan neekereitä.
M: Mä suljen puhelun nyt, ja soitan poliisille, lähde pois ennen kuin ne tulee.


Huora sulkee puhelun ja soittaa poliisille.


H: Hälytyskeskus.
M: Tässä on M., iltaa. Soittaisin vain sellaista, että mun ex-mies soitti mulle äsken, ja aikoi tulla ampumaan minut.
H: Ex-miehesi aikoo ampua sinut?
M: Siis en tiedä aikooko oikeesti vai pelotteleeko vain… On sillä olemassa haulikko ja jotain, en tiedä onko se sillä mukana, se on tulossa baarista ja on tosi humalassa… tai mä soitan teille vain ihan varmuuden vuoksi, sillä en saanut siihen mitään keskusteluyhteyttä…
H: On humalassa eikä saa keskusteluyhteyttä.
M: Se on entinen *****, ja se on ollut ******joukkueen vääpeli, ja se sanoi, että on hakenut ***** niiden tukikohdasta MP5:n ja… On sillä jotain avaimia vielä sinne. Se on tosi kännissä.
H: Missä osoitteessa olet?
M: (kertoo osoitteen.)
H: Mikä ex-miehesi nimi on?
M: X.. Hei kuule… me ollaan molemmat viranomaisia, tietyllä tavalla... ja tuo ex-äijä on poliisi, en haluaisi ongelmia kummallekaan… Joten voisitko tehdä niin, ettet kirjaisi kummankaan nimeä ylös, ja pyytäisit jotain poliisiautoa vain ajamaan tästä läheltä, että se säikähtäisi ja lähtisi pois?
H: Hän on poliisi…?
M: Joo…
H: Etkö ole ajatellut hakea lähestymiskieltoa…?
M: Kyllä mä tiedän nuo kaikki jutut, mutta en haluaisi, että se alkaisi vainota mua, joten on parempi että se pysyy siellä firmassaan ja mä saan olla rauhassa.
H: Ja sinä olet missä töissä...?
M: Joo, no ei sillä oo väliä.
H: Hänhän on syyllistynyt jo laittomaan uhkaukseen jos on aikonut ampua sinut. Ei tuollaisen kuuluisi toimia poliisina.
M: Niin niin, mä luulen että se vain pelottelee. Mutta pelkään nyt ihan tosissani, koska se on niin humalassa. Että jos joku voisi vain tulla ajamaan täältä läheltä, niin sen kännisen mieli säikähtäisi ja se lähtisi pois…
H: Tällä hetkellä ei ole partioita vapaana, mutta jos epäilet, että se on oikeasti siinä lähellä, niin kyllä siihen saadaan nopeasti joku.
M: No, mä soitan sille ja sanon, että poliisi on tulossa paikalle, niin se varmaan säikähtää ja lähtee.
H: Selvä. Kuittasin tämän ilmoituksen nyt vain häiriökäyttäytymisenä enkä vielä ilmoita partiolle keikkaa.
M: Kiitos…
H: Mutta harkitse oikeesti sitä lähestymiskieltoa…
M: Joo, pitää harkita.
H: Pärjäätkö sinä siellä?
M: Kyllä… Tärisyttää vaan ihan holtittomasti. Pelottaa kuitenkin.
H: Ihan varmasti pelottaa. Mene nyt peiton alle, pistä kännykkä äänettömälle, ja yritä nukkua. Soita heti uudestaan, jos siitä kuuluu jotain tai jos epäilet, että se on lähellä.
M: Kiitos… hyvää yötä.
H: Hyvää yötä.


M soittaa X:lle.

M: Soitin poliisit, lähde pois alueelta.
X: Hei pikkulintu, onko jotain hätänä?
M: … Lähde pois alueelta.
X: Enhän mä lähelläkään.
M: Missä olet?
X: Kaverilla nukkumassa.
M: Selvä. Heihei.
X: Soititko oikeesti poliisille??
M: Soitin.
X: MIKSI??
M: Koska uhkasit tulla ampumaan mut!
X: Mitä sä nyt puhut.. oot varmaan nähnyt unta. Ootkohan sä vähän sekaisin? Oon huolissani susta.
M: ÄLÄ!!! TUO ON SAIRASTA!
X: Soititko oikeesti poliisille??
M: ...Soitin --
X: SE ON MUN URANI LOPPU !! MIKSI VITUSSA SOITIT???
M: KOSKA PELKÄSIN HENKENI EDESTÄ!
X: MÄ TAPAN ITSENI SITTEN! KIITTI VITUSTI ETTÄ PILASIT MUN ELÄMÄN! ...VITTU!


(tyyt tyyt tyyt tyyt)

Kirjoitan tämän vain, etten enää unohtaisi

Marraskuun 28. päivä. Oli suosikkiravintolamme pikkujoulut. Olit mennyt sinne jo aikaisemmin kavereittesi kanssa. Sovimme, että sinä lähdet sieltä pois yhdeksän aikaan ja minä tulen sinne vasta silloin, ettemme ala riidellä baarissa.

Jäät kuitenkin baariin kun minä saavun sinne Anskun kanssa. Et puhu minulle mitään, tuijotat vain ivallisen näköisenä kulman takaa. Mietin hetken pois lähtöä, mutta sitten Ansku huomaa Hartsin, vanhan kaverimme, ja jäämme juttelemaan baaritiskille. Sinä tuijotat minua koko ajan, vaikka olet keskustelevanasi ystäviesi kanssa.

Jutellessani Anskun ja Hartsin kanssa ilmaannut yht’äkkiä keskellemme.


X: Mitäs täällä minusta puhutaan?
M: Ei puhuta susta kun ranskan tentistä.
X: Mullapa on vähän asiaa Harrille.


Tarraat Harria rinnuksista ja kiskot hänet parin metrin päähän. Hartsi yrittää irrottautua rauhoitellen ja puhua sinulle jotain, sinä kiristät otettasi ja kohotat nyrkkiä. Hartsi yrittää päästä sinusta kauemmaksi, se on hätääntyneen näköinen. Sitten muut huomaavaat. Yleinen sekasorto. Kaverisi repivät sinut irti Hartsista.


Voi ei… ajattelen. Tämä on minun vikani. Häpeän. Hartsin epäuskoinen ilme saa sydämeni puristumaan kasaan.


Sinä nostat kätesi ilmaan ja näytät puhuvan jotain väärinkäsityksestä ihmisille ympärilläsi. Hartsi palaa omituisen näköisenä luoksemme.

Hartsi: Jumalauta, se aikoi hakata mut.
M: Anna anteeksi, se on ihan hullu, anna anteeksi Harri. Ehtikö se tehdä mitään?
Hartsi: No eihän tuo sun vikasi ollut. Mutta hullu se on. Jumalauta, se aikoi hakata mut.
M: Mun on parasta lähteä nyt. Anteeksi X:n puolesta tuo välikohtaus, se näytti olevan ihan kännissä. Mä lähden nyt, niin ei tapahdu mitään ikävää enää.
Ansku: Oletko sä kunnossa? Älä todellakaan syytä itteesi X:n käytöksestä. Kuuletko? Tuo äijä on sekaisin, kaikki sen tietää, sinä et oo tehnyt mitään, sä et oo vastuussa X:n käytöksestä.
M: Niin. Mutta hävettää silti. Mut hei, hyvää iltaa teille ja pitäkää hauskaa. Mä meen nukkumaan, aamulla työkaveri tulee hakemaan mut töihin 5.15.

*******************************




X: AVAA OVI !!!
…
X: AVAA OVI SAATANA TAI MÄ TUUN OVEN LÄPI!!!!
…
X: AVAA OVI TAI MÄ TAPAN SINUT, SAATANAN HUORA !!!!

Herään oven takaa kuuluviin huutoihin. X hakkaa ovea, olen samantien hereillä. Ensimmäiseksi pelkään, että naapurit heräävät. Siirryn nopeasti ikkunan vierestä yksiön kaukaisimpaan kulmaan, sängyn ja seinän väliin. Ehkä aiot rikkoa ikkunan, näin en ainakaan saa sirpaleita päälleni.

...

X: KENEN KANSSA SÄ OLET SIELLÄ?!??
…
Puhelimeni hälyttää. Soitat minulle. Vaiennan puhelimen nopeasti.
…
X: SIELLÄHÄN SE PUHELIN HÄLYTTÄÄ SISÄLLÄ. KENEN KANSSA SÄ NUSSIT SIELLÄ???
…
M: Mene pois.

X: AVAA OVI NIIN HAKKAAN SEN TYYPIN KETÄ NAIT!

M: MÄ OON NUKKUMASSA, MENE POIS!

X: NIIN VARMASTI, KENEN KANSSA SIELLÄ ”NUKUTAAN”??

M: Lopeta! Mä oon nukkumassa, YKSIN, mulla on tosi aikainen herätys aamulla! Mene pois!

X: EN ENNEN KUIN PÄÄSTÄT MUT SISÄLLE!

M: EN USKALLA! Miten sä pääsit porttikongin läpi tänne?

X: KIIPESIN YLI!

M: Sehän on nelimetrinen - …

X: LUULETKO OLEVASI SUOJASSA TÄÄLLÄ PIKKU SISÄPIHAN KÄMPÄSSÄSI?!? MUAHAN EI PORTIT PIDÄTTELE!

M: Anna mun olla rauhassa, mua pelottaa… Oo kiltti!

X: MÄ JÄÄN TÄNNE PIHALLE ODOTTAMAAN SUA, JOSKUS SUN ON PAKKO TULLA ULOS SIELTÄ!

M: Mä soitan poliisit ellet lähde pois.

X: SOITA VAAN, PYYDÄ NEKIN NUSSIMAAN SUA SINNE, JA SITTEN TAPAN TEIDÄT KAIKKI! KARHUKIN PÄÄSEE KERRANKI OIKEISIIN HOMMIIN JA JAHTAAMAAN KATOILTA MUA !!! HAHAHA!

M: Soitan poliisit, lähde pois.

X: Luuletko sä voivas vältellä mua? Jään tänne odottelemaan aamua kun lähdet töihin. Maailma on niin outo ja erilainen tarkka-ampujan silmin… (laulaa)

M: Mene pois.

Sen jälkeen on hiljaista. Ulkona on pimeää. On marraskuun viimeinen päivä. Tai yö. Tärisen. En saa itseäni hallintaan. Kusettaa, mutta en uskalla liikkua vessaan, ettet kuulisi minua. Odottelen viisi minuuttia, 10 minuuttia, puoli tuntia, tunnin… en ole varma enää ajasta. Kello on nyt kolme yöllä. Ulkoa ei kuulu mitään. Tärisen vieläkin holtittomasti. Haluaisin soittaa Anskulle, mutta en kehtaa. En kehtaa myöntää, että tällaista tapahtuu taas. Haluaisin soittaa äidille, mutta äiti on matkalla Italiassa.

Maattuani ikuisuudelta tuntuvan ajan sängyn takana kurottaudun varovasti ylös. Ryömin ikkunaan ja katson varovasti pihalle. Lamppu valaisee sisäpihaa, kaikki näyttää liikkumattomalta. Yritän nähdä ovelle, portaille, roskakatokseen. Mihin menit?


Kännykkä piippaa hiljaa, sain viestin. Hartsilta.

”Oot hyvä ihminen, ja jos joku muuta väittää on väärässä. Pusi, hali ja hyvää yötä…”


Käyn vessassa, mutten uskalla vetää sitä. Hiivin takaisin sänkyyn ja menen peiton alle. Tärisyttää. Yököttää. Mikä minua vaivaa, mietin. Rauhoitu, rauhoitu, hengitä. Ei X pääse tänne sisälle. Sen pitäisi rikkoa ikkuna ja ei se sitä tekisi, ei kai se halua tuhota uraansa. Mutta se on niin kännissä. Mitä teen aamulla? Työkaveri tulee hakemaan minut töihin tunnin kuluttua. Mitä jos X käy kimppuuni sisäpihalla? Pitäisikö soittaa poliisit tarkistamaan piha?

Pahemmalta tuntuu epävarmuus siitä, onko X vielä sisäpihalla, kuin pelko siitä, aikooko se hakata minua. Yritän nukkua, mutten pysty. Pahoinvointi kalvaa keuhkoissa asti.


Työkaveri soittaa. Kello on 5.10. Se sanoo, että on parin minuutin kuluttua minun kerrostalon edessä. Ynähdän vastaukseksi ja suljen puhelimen.

Hengitän syvään muutaman kerran, keskityn ja yritän saada itseni liikkelle.

Sitten siirryn nopeasti ikkunaan, näkyykö liikettä. Ei.

Kiskon farkut jalkaan ja villapaidan päälle. Hammasharja, hiusharja ja meikit reppuun, siistiydyn sitten töissä.

Lenkkarit jalkaan, takki päälle, äänettömästi. Ovelle.

Käännän lukkoa, kuuntelen. Hiljaista.

Kurkistan oven raosta, hiljaista.

Nopea kurkistus roskakatokseen, mikään ei liiku siellä.

Livahdan ovesta ulos ja painan oven kiinni. Lukon raksahdus kajahtaa korviin kuin laukaus, se kaikuu sisäpihalla. Sydämeni melkein pysähtyy, mutta mitään muuta ei edelleenkään kuulu.

Mitä jos olet hirttäytynyt porttikongiin? Juoksen henkeä pidättäen portille, ketään ei näy.

Auton ääni kuuluu kaukaa. Ulos porttikongista, hiljaista. Ja pimeää.

Mitä jos olet väijymässä kulman takana? Ampaisen juoksuun kohti auton ääntä enkä katso taakseni. Olen paniikissa, en pysty rauhoittumaan.

Nyt on niin paljon kohinaa pääni sisällä, etten voi ajatella, kaikki on minulle aivan sama, olen lamaantunut ja haluan karkuun.

Auto kääntyy kadulleni, juoksen sitä vastaan ja huidon työkaverille, Jarille. Auto pysähtyy, hyppään sivuovesta sisään ja olen turvassa.

J: Huomenta, väsyttääkö?
M: Ihan sikana.

…

Jari kääntää auton ja lähdemme kohti työpaikkaa. Katselen ympärille ja odotan näkeväni X:n jossain. Jari katselee minua.


J: Saitko nukuttua?
M: Hmm, olin eilen baarin pikkujouluissa…
J: Jaahah, no sen sitten tietääkin…!
M: Ehheh, en ollut kännissä, mutta tulipa nukuttua vain muutama tunti.


Yritän keskittyä työtehtäviin. Olen aivan poikki. En muista tuosta päivästä mitään. X yrittää soittaa iltapäivällä. En jaksa vastata. Se lähettää tekstiviestin.


”Minä olen perseestä sulle”.
Sender: X
040…
11:59:45 2
9.11.2007


En jaksa vastata.

Antakaa sille mahdollisuus

M: ”Me palattiin X:n kanssa yhteen.”

Ansku: ”Mitä ihmettä?”

M: ”Joo, ja älä nyt katso mua noin – me kokeillaan tätä parisuhdetta uudestaan ihan rauhassa. Ja aiotaan käydä parisuhdeterapeutilla.”

Ansku: ”No… mites se väkivaltaisuus? Uskotko, että se olisi loppunut?”

M: ”Me ollaan puhuttu siitä X:n kanssa. Se on aidosti pahoillaan kaikesta menneestä ja tiedostaa ongelmansa, ja siitä me puhuttaisiinkin siellä terapeutilla.”

A: ”No… Tosi hieno juttu, jos noin on, mutta…”

M: ”Kyllä mä ymmärrän, mitä sä epäilet, mutta ei meillä ole mitään kiirettä tässä. Ei muuteta yhteen eikä peruta avioerohakemusta. Ja loppujen lopuksi mun mielestä on ihan hyvä, että ylipäätään puhutaan tuosta eroamisesta… kun kesällä se jäi kokonaan puhumatta, ja se tuntui tosi raskaalta.”



**************************************



M: ”Me palattiin X:n kanssa yhteen.”

Äiti: ”Mitä?”

M: ”Me palattiin X:n kanssa yhteen. Tai ollaan päätetty jatkaa, mutta tosi rauhallisesti katsellaan eteenpäin.”

Ä: ”Ei M kulta, ei…”

M: ”Älä nyt, ei tässä olla vielä takaisin yhteen muuttamassa, eikä peruta avioerohakemusta, mutta puhutaan kaikesta.”

Ä: ”Ei väkivaltaiset muutu, kulta rakas, se vaatisi niin pitkää terapiaa, eikä X ole missään vaiheessa myöntänyt, että tarvitsisi mitään terapiaa…”

M: ”X haluaa, että mennään parisuhdeterapeutille puhumaan, ennen kuin tehdään mitään isoja ratkaisuja.”

Ä: ”Mutta ei parisuhdeterapia ole välttämättä se paras paikka puhua väkivallasta, tai totta kai tietyllä tavalla ihan hyväkin paikka, mutta väkivaltainen tarvitsee nimenomaan yksilöterapiaa.”

M: ”Kyllä mä tuonkin ymmärrän, ettei me voida puhua terapeutilla, että ’kuinka M olisi vähemmän ärsyttävä, ettei X löisi sitä’, mutta voihan se terapeutti sitten neuvoa X:ää hakeutumaan jonnekin omaan terapiaan…”

Ä: ”Voi M kulta, minun on niin vaikea nyt sanoa mitään. Pelkään niin kovasti, että kaikki palaa entiselleen.”

M: ”Me ollaan puhuttu tosi vaikeista asioista ja jotenkin molempien on ollut helpompi kertoa fiiliksistään, kun on saatu etäisyyttä.”

Ä: ”Varmasti totta… Mutta mitä, jos kaikki alussa meneekin vielä hyvin, ja sitten tapahtuu jotain? Ja silloin X turhautuu kaikkeen niin pahasti, että sinun henkesi voi olla tosissaan vaarassa… Kun X huomaa, että ei olekaan pystynyt muuttumaan, eikä kestä sitä? Se pettyisi niin pahasti, että voisi lopettaa kaiken…”

M: ”Niin… No älä nyt ole niin huolissasi. Me otetaan tämä ihan varovasti, askel kerrallaan.”

Ä: ”M rakas, sinä tarvitsisit itsekin terapiaa, olet vielä ihan poikki kaikesta tapahtuneesta.”

M: ”Mulla menee ihan hyvin. Mietin, että miksei me voitaisi olla yhdessä, kun kerran molemmat rakastetaan toisiamme.”

Ä: ”Pieni nuppuseni, se X:n rakkaus on tuhoavaa rakkautta. Ei se ole aitoa rakkautta, että toisella kädellä silittää, ja toisella lyö…”

M: ”Äiti, kyllä mä ymmärrän sua, ja Anskukin sanoo ihan samaa, mutta mulla on järki päässä, en aio huijata itseäni. Antaisit X:lle mahdollisuuden.”

Mä rakastan sua

Lyhyesti: Olen ollut syksyn tyytyväisempi kuin aikoihin. Sinä toit pari viikkoa sitten hetkeksi toki myös ikävän, mutta enemmän vanhan ahdistuksen ja tyytymättömyyden.

Sender:
X
+35840…
Sent:
22:11:32
26-09-2006

Aloit saman syyttelyn. Jos sinullakaan ei ole muuta, ei tarvitse vaivautua. Edelleenkään kenenkään ei tarvitse kuunnella sanelua, mitä

Sender:
X
+35840…
Sent:
22:11:36
26-09-2006

pitää tehdä tai käy niin tai näin. Jos itse aiot jatkaa menneessä, minua ei tarvitse siihen vetää tai muistuttaa. En odota viestiä, missä kumoat edellisen

Sender:
X
+35840…
Sent:
22:11:40
26-09-2006

ja luettelet kymmenen asiaa, mitä minä olen tehnyt tai sanonut pahemmin. Epäilemättä löytyy, mutta se on turhaa kilpailua. Aion jatkaa elämässä onnellisena.

Sender:
X
+35840…
Sent:
22:11:44
26-09-2006

Toivon hyvää myös Sinulle. Haluaisin myös olla väleissä? Hyvää yötä ja viikkoa…

Sender:
X
+35840…
Sent:
22:11:49
26-09-2006

Oon onnellinen puolestasi että olet päässyt yli. Yritän sitten samaan itsekin seuraavaksi. Toivon kaikkea hyvää sullekin. Ollaan asiallisissa väleissä.

Recipient: X
+35840…

Toki asioista voi käydä juttelemassa jossain, kävi sitten miten kävi, niin kuin puhetta oli aikaisemmin.

Sender:
X
+35840…
Sent:
23:02:27
26-09-2006

Jos voit jatkaa elämässä onnellisena, tee se sitten. Mulla ei ole mitään tarjottavaa enempää kuin
aikaisemminkaan, ja jos saan sut ahdistuneeksi, en todellakaan

Recipient: X
+35840…

halua tehdä sitä. Anteeksi että syyttelen sua, mutta kai haen jotain vastausta, että ”anteeksi, tein helvetin pahasti”. Sillä oon katkera, että aikoinaan vähättelit

Recipient: X
+35840…

tapahtumia kuten edelleen, ja mua syytetään lähtemisestäni että olisin lähtenyt ihan muiden syiden takia, vaikka mitään muita syitä ei ole. Tuntuu tosi pahalta,

Recipient: X
+35840…

että asia, joka teki musta lähes hermoraunion, kiistetään täysin. En o hullu, en tarvitse parempaa lääkitystä, enkä ikinä palaisi siihen, mitä oli keväällä.

Recipient: X
+35840…

Tampereella ihmettelivät, miksen ole puhelimessa iltaisin. Pääkouluttaja sanoi läksiäispuheessa, miten toin aina iloa ja huumoria

Sender:
X
+35840…
Sent:
16:17:05
30-09-2006

ympärilleni. Mietin, miksi en pystynyt siihen sinun kanssasi. Halusin ja haluaisin yhä antaa sitä sinulle. Ihmettelen, miksi me oltiin aina napit

Sender:
X
+35840…
Sent:
16:17:08
30-09-2006

vastakkain. Mutta kuitenkin yhä rakastan…

Sender:
X
+35840…
Sent:
16:17:11
30-09-2006

Katselen hääkuvia, mitä ei saatu edes seinälle asti, ja Tampereelta lähettämiäsi kortteja, enkä pysty heittämään niitä roskiin. Miksi asiat ei voisi olla kuten 2 vuotta

Recipient: X
+35840…

sitten?! Mutta jos pystyt jatkaa onnellisena, en halua ottaa riskiä että saan sut taas rikki tai onnettomaksi!!

Recipient: X
+35840…

****************************************

M: Pidätkö sä mua ällöttävänä?

X: En.

M: No inhootko mua?

X: En.

…

X: Mä rakastan sua.

M: Minä sua.

X: Oon vihainen itelleni.

M: Minäkin oon, itelleni.

Mese

Annika sanoo:

Heips <.

Annika sanoo:

Mitä rakas isosisko?

M sanoo:

Ostin fitnessmuropakkauksen

M sanoo:

siinä sai mukana jonkun ihme markus pöyhösen näköisen tyypin -fitness cd-rompun

Annika sanoo:

Hei onks se ostamisen arvonen? Ku kattoin itte eilettäin telkusta että hommaampa ittelleniki.

M sanoo:

avaan sitä just mutta veikkaan että tyyppi antaa ohjeita tyyliin "syö vähemmän, liiku enemmän"...mitä sulle beibe?

Annika sanoo:

Ooh, hyvää kai. Väsyttää kamalasti ja pittäis tehä esitelmä huomiseks montessorimenetelmästä. Lupasin opelle Hirviänä kouluhommia siis.

M sanoo:

miten sulla on mennyt äitin kanssa?:)

Annika sanoo:

Äitin kaa menneepi hyvin <: Jotenki ku vietetään enemmä aikaa yhessä nykyää. God bless America.

M sanoo:

tapaan X:n huomenna ja jutellaan asioista vielä

Annika sanoo:

Mistä asioista te jutskailette?

M sanoo:

mulle tuli yhtäkkiä hirvee ikävä sitä, aloin ajatella ennen voi ikinä löytää sellaista ihmistä

M sanoo:

jos kaikki vois olla niin kuin viime syksynä, 2005, kun meillä oli tosi ihanaa- en ikinä siis palaisi siihen tilanteeseen mikä oli nyt keväällä

M sanoo:

en tiedä olenko menettänyt järkeni...

M sanoo:

mitä luulet?

Annika sanoo:

Voi sua. ):

Annika sanoo:

Kuulin joskus että erosta selviämiseen menee noin puolet siitä ajasta kuin on ollu toisen kanssa yhessä.

M sanoo:

ehkä kun näen X:n, tajuan ettei se olekaan elämäni mies

Annika sanoo:

Mietin sitä ku puhhuit sillon ku tultii Salosta, että sää oot antanu X:lle mahollisuuksia mut se ei muutu.

M sanoo:

niin. toivon että se olis tajunnut

M sanoo:

mutta kun kysyin siltä, miten se voi nykyään, se oli sitä mieltä että ihan hyvin, ja että sillä on hirveästi suunnitelmia ja se on onnellinen kun voi tehdä päätöksiä ilman että tarvitsee ajatella ketään muuta. olisin halunnu kuulla, että se olis vihdoinkin tajunnut mikä elämässä on tärkeetä, mutta en kuullut.

M sanoo:

sanoin, että jos se on onnellinen jne., en halua tulla sen ja sen suunnitelmien väliin

M sanoo:

että poistun häviäjänä

M sanoo:

eikä se tiennyt mitä se haluaa, ei tiennyt haluaako jatkaa

Annika sanoo:

M, sää et oo missään vaiheessa häviäjä.

M sanoo:

joten toisaalta jos se haluaa olla ilman mua, koen sen helpottavana enkä aio palata siihen asetelmaan, että olisin aina kakkonen sen suunnitelmissa

M sanoo:

kyllä mä hyväksyn häviäjän roolin siinä, että häviän sen tulevaisuuden suunnitelmille enkä aio alkaa kilpailla niiden kanssa

Annika sanoo:

Mää en tiijä, mut musta tuntuu että jos te palaisitte yhteen se suhe vois aluks olla tosi ihanaa taas, mut se menis taas siihen että X ois väkivaltanen ja sää joutuisit pakenee henkes uhalla. Sää joutuisit alottaan kaiken sen mihin oot nyt selvinny (erilleenmuutto ja kaikki) alusta.

Annika sanoo:

Sun kuva väärästä ja oikeesta vääristyis taas.

M sanoo:

oon vihainen itelleni että ajattelen edes näin nyt

M sanoo:

mutta tiedätkö, kun oon tässä 2 kk:n aikana tavannut ihmisiä, tai jotain poikia... ne on ihan idiootteja. ykskin esittelee vaatteitaan ja ihastelee liikkeitä mistä saa uniikkeja juttuja ja on sisustanut kämppänsä Kanarian tuliaisilla

M sanoo:

ihan bimbo äijä-- lohjalainen JUNTTI !!

Annika sanoo:

:x

M sanoo:

niin mietin että mulla oli mies, joka oli isänmaallinen, ryhdikäs, sen kirjahylly oli ihan samanlainen kuin isän kirjahylly, täynnä samoja kirjoja, se tietää kaiken Euroopan lähihistoriasta, se lukee

M sanoo:

X:n vanhemmat on tosiuskovaisia. siinä on niin paljon samaa kuin isässä oli

M sanoo:

ehkä käyn surua isästäkin läpi... haluan säilyttää jotain mikä muistuttaa isästä

M sanoo:

nimittäin kaikki mitä tällä hetkellä arvostan X:ssä yli kaiken, on ihan isän piirteitä

M sanoo:

sanoin Anskulle - joka oli aika peloissaan että palaan takaisin - että jos ikinä voisin enää kunnioittaa ketään miestä, sen pitäisi: olla vähintään poliittisen historian maisteri, treenattu, hyvännäköinen, miehekäs, rajan tai poliisin erikoisjoukoissa, ja sitten asioita mitkä tulee vähemmän tärkeinä: hellä ja kiva ja ystävällinen ja arvostaa mua

Annika sanoo:

Voi kulta.

Annika sanoo:

Mää en ossaa sanua mittään, mutta jos oisin nyt sun luona nii hallaisin sua.

Annika sanoo:

Me tiijetään äitin kanssa miten tärkee X sulle on ollu ja on edelleen.

Annika sanoo:

Ja X oli kunnon mies. Isänmaallinen ja fiksu.

Annika sanoo:

Mutta kukkaan ei pysty muuttaan X:n väkivaltasuutta.

Annika sanoo:

X itte voi sen tehä.

M sanoo:

jotenkin toivon niin että voitaisiin palata yhteen ja aloittaa puhtaalta pöydältä

M sanoo:

että se ei enää kokisi olevansa altavastaajana vaan että se vois puolustautua itseään kunnioittaen

M sanoo:

että sen itsetunto olisi kohdillaan siltä osin

M sanoo:

että se luottaisi itseensä niin paljon, että ymmärtäisi voivansa puolustaa itseään ja mielipiteitään sanoin, eikä sen tarvis alistaa tai hiljentää mua pelolla

M sanoo:

psykologi oli sanonut sille, että sen raivostumisen raja on vain alempi kuin joillain muilla, ja että se ei ole hullu... jos se olisi sadisti, se nauttisi siitä, mutta ei ole, koska ei nauti

M sanoo:

psykologin mielestä meidän olisi vain tarvinnut käydä parisuhdeterapiassa

M sanoo:

toivoisin että voitais aloittaa sellainen ja käydä puhumassa, päädyttiin sitten mihin ratkaisuun tahansa

M sanoo:

ei ostettais heti uutta kämppää eikä muutettais yhteen, mutta alettais ns. seurustella taas

M sanoo:

mutta jos se ei halua enää palata yhteen... niin mun ei tarvitse enää miettiä tällaisia. Se selviää kai jotenkin huomenna

Annika sanoo:

Kyllähän teijän ero on ollu X:lle kova pala, ei se ois niin kamalasti yrittäny hankaloittaa sun asioita tai sitä kämpän myymistä. Enkä mää usko että X:llä koskaan ees kävi mielessä kui alas sen raja menneepi. Mää tiijän kuin palijon sää rakastat X:ää ja kui ikävä sulla on sitä, mutta jotenki mää toivon ettette te palais nyt yhteen. Mua pelottaapi niin kovasti se että se vielä koskis suhun

Annika sanoo:

Sää oot mun sisko ja ku mää kuulen että joku on kohellu sua väärin tai lyöny tjtn nii haluisin huutaa sille tyypille että tajuaako ketä se on vahingoittanu; mun siskoa.

M sanoo:

Siis joka tapauksessa asioiden läpi puhuminen on tervettä

M sanoo:

en aio mennä asioiden edelle